Kiffen voittoon PKKU:sta

Kiffen otti toisen peräkkäisen voiton. PK Keski-Uusimaa kaatui Emil Lehtisen ja Samuli Heiskan osumilla luvuin 2-1.

1. puoliaika

Ottelun alkuhetket mentiin vieraiden pienoisessa komennossa. Ensimmäinen puolittainen tilanne nähtiin kymmenen minuutin pelin jälkeen, kun Peik Koskinen joutui rikkomaan noin 25 metrissä David Weissia. PKKU-kippari Jaakko Rantasen ratkaisu leijaili kuitenkin etukulmasta yli. Hetkeä myöhemmin oli Yllson Likan vuoro kokeilla. Leikkaus oikealta sisään ja napakka veto, jonka tielle Liam Lokake venytti viime hetkellä ja pallo kimposi kulmaksi. Kiffenin maalia vartioinut Axel Anderson nyrkkeili pallon näyttävästi pois. Sama toistui monta kertaa uudestaan ottelun aikana.

Kiffen joutui suorittamaan ensimmäisen vaihtonsa jo 12. minuutilla Mauricio Hopsun saadessa iskua. Tilalle tuli Fesal Mohamed, jolta nähtiin erittäin energinen sisääntulo. Näytönhaluja uhkunut ”Fege” kirjautti ensimmäiset minuuttinsa sitten huhtikuun lopun.

Kiffen meni johtoon parinkymmenen minuutin pelin jälkeen. Zakaria Osmanin jalat tikkasivat oikealla kaistalla. Päätyrajan tuntumasta lensi korkeahko keskitys takatolpalle, ja Emil Lehtinen nousi aivan omiin korkeuksiinsa lähettäen voimakkaan puskun verkon perukoille. Maali oli Porvoosta Helsinkiin keväällä siirtyneen Emilin ensimmäinen Kiffen-paidassa.

Emil Lehtinen avasi maalitilinsä.

– Sehän lähti hyvin meidän rakennuksesta. Aleksi Hollmén pääsi tiputtamaan Spigelle (Samuli Heiska), joka sai hyvin levitettyä pallon Zakelle. Zakke nyt on aika nopea kaveri, niin sai jalan vapaaksi. Spige teki vielä hemmetin hyvän liikkeen etutolpalle, sai kaksi topparia siitä pois, joten mulle jäi hyvin tilaa taakse. Oli sen verran hyvä keskitys, niin siitä oli helppo työ laittaa pallo maaliin. Loistava fiilis ekan maalin jälkeen, Emil kuvaili.

PKKU hallitsi palloa avausjakson loppuhetket. 37. minuutilla Kiffenin avaus epäonnistui ja Lika pääsi kokeilemaan kaaren rajalta. Paikkaamaan saapuneiden Kiffen-topparien puristuksessa veto karkasi kuitenkin selvästi ohi. Enempää paikkoja ei nähty.

2. puoliaika

Osat vaihtuivat toisen puoliskon alussa, kun Kiffen malttoi rakennella rauhassa johtoasemassa ja pari kertaa nähtiin pitkiäkin Mustien Hurmurien pallonhallintajaksoja. Ensimmäinen maalipaikka aukeni, kun kapteeninnauhaa kantaneen Touko Laakkosen pystysyöttö tavoitti kahden PKKU-puolustajan välistä kuin varkain livahtaneen Samuli Heiskan, jonka nosto karkasi niukasti ohi.

PKKU:n parhaat paikat syntyivät erikoistilanteista ja niiden jälkitilanteista. Vauhdikkaat nuoret pääsivät usein nopeammin kiinni kakkospalloihin, mutta Axel Anderson kesti vielä maalillaan. Puolustus sai myös tukea ylempää, kun Fesal Mohamed ja Peik Koskinen tulivat katkomaan murtavia syöttöjä.

Peik Koskinen liikkui laajalla säteellä.

Avausmaalista aimo annoksen itseluottamusta saanut Emil Lehtinen oli jatkuvalla syötöllä rakentamassa tilanteita. Tunnin pelin jälkeen Lehtinen ja Koskinen pelasivat upeasti yhteen vasemmalla laidalla. Koskisen syöttö vapautti oikealta rangaistusalueelle hiipineen Zakaria Osmanin, mutta tilanne liputettiin paitsioksi. Parin minuutin päästä Lehtinen pelasi seinän Heiskan kanssa. PKKU-puolustaja ehti viime hetkellä blokkaamaan Lehtisen vedon, mutta ottelun erotuomari osoitti maahan maalipotkun merkiksi.

Kiffen suoritti 64. minuutilla ottelun kannalta ratkaisevan vaihdon. Kiffen-debyyttinsä tehnyt Aleksi Hollmén teki tilaa Tejan Deenille. Neljättä kauttaan Mustia Hurmureita edustava sierraleonelainen ehti olla kentällä vain nelisen minuuttia, kunnes Kiffen tuplasi johtonsa. Deenin nappikeskitys päätyi ns. kultaiselle maalintekoalueelle, eikä Samuli Heiska epäröinyt. Pukkaus kohti takanurkkaa. Maali oli ysipaidan kauden neljäs.

– Maali oli suht klassinen hyökkääjän maali: mennään boksiin, jotain väliin ja sinne päin! Nyt sattui kivasti uppoamaan. Deenilta hyvä keskitys, joka osui kivasti linjalle, Heiska kiitteli.

Tejan Deenin lapikkaasta lähtee.

Pari minuuttia maalin jälkeen kovan päivätyön tehneet ottelun avainhahmot otettiin vaihtoon triplavaihdon muodossa. Samuli Heiska, Emil Lehtinen ja Peik Koskinen jättivät kentän, tilalle tulivat Tuomas Saarikko, Reko Räsänen sekä Milot Kastrati.

Vaihtomiehet olivat Deenin tapaan heti kentälle tultuaan vauhdissa mukana. Tuomas Saarikko suoritti upean pallonriiston keskiympyrässä ja hankki rohkean kuljetuksen päätteeksi vapaapotkun sivurajan tuntumasta. Fesal Mohamedin vapaapotku tippui maalinedustalle, mutta Milot Kastrati ei aivan saanut vaikeasta asennosta kunnon osumaa palloon.

Vieraat kavensivat 76. minuutin pelin jälkeen. Noah Kaijasilta pääsi kääntymään vapaasti rangaistusalueen sisällä ja tykitti pallon kovaa alanurkkaan ohi Andersonin.

PKKU hallitsi ottelun loppuhetkiä, mutta vain kulmapotkut tuottivat vaaraa. Minuutti ennen varsinaisen peliajan päättymistä Kiffen-leirissä huokaistiin helpotuksesta, kun takatolpalle vapaaksi jäänyt Samuel Tiainen tökkäsi pallon ohi.

Voitto ei muuttanut merkittävästi asetelmia Kakkosen A-lohkon huipputasaisessa keskikastissa, mutta kolme pistettä keravalaisista maistui Kiffen-leirissä, erityisesti seurassa pidempään olleissa taustajoukoissa. Edellinen voitto PKKU:sta napattiin kuusi vuotta sitten.

Valmentajan kommentit

Kiffen-valmentaja Juuso Kevari oli tyytyväinen voittoon, mutta paljon kehitettävääkin löytyy.

– Pallollista pelaamista pitää pystyä parantaa, jos halutaan voittaa tulevaisuudessakin otteluita. Positiivinen puoli on se, että pelaajat ainakin tietää, mitä me pyritään tehdä. Toteuttamisessa on haasteita, mutta se vaatii aikaa. Vasta puolitoista viikkoa kuitenkin vedetty uudella systeemillä.

– Isossa kuvassa puolustaminen ja vastustajan pitäminen poissa parhailta paikoilta on ollut hyvää. Pallosta huolehtiminen ei ollut vielä hyvällä tasolla, mutta sekin vaatii lisää duunia. Meillä on kyllä paljon potentiaalia, Kevari toteaa.

Seuraavat ottelut

Kiffen lähtee ensi lauantaina Tikkurilaan paikallisen Palloseuran vieraaksi.
Bolliksella nähdään taas 5. elokuuta klo 17, vastassa NJS.