La 12.6.2021 KuFu98 – Kiffen 7-0 (3-0)
Kiffenin sarjakauden toinen ottelu päättyi sekin tappioon, kun KuFu98 oli tyly isäntä ja voitti pelin 7-0 (3-0). Ottelu kulki alusta lähtien kotijoukkueen komennossa. Lisäksi Mustien Hurmureiden urakkaa vaikeutti toinen jakso, jonka se joutui pelaamaan yhden pelaajan vajaalla. Erityisesti erikoistilanteet aiheuttivat vierailijoille päänvaivaa, sillä niistä syntyi kotijoukkueen muun muassa kolme ensimmäistä maalia.
KuFu siirtyi johtoon vapaapotkusta boksin takaa, kun Tommi Jyryn laukaus leijaili verkkoon ohi ensimmäistä Kakkosen otteluaan pelanneen Elias Mattilan. Peli oli ehtinyt 13. minuutille. Pian Mattila joutui venymään huipputorjuntaan, kun Eelis Varis laukoi kohti alakulmaa.
Myös Kiffenillä oli paikkansa. Pian keltapaitojen johtomaalin jälkeen Cheikh Toure pääsi puskemaan melko läheltä, mutta KuFu-vahti Sami Rissanen liimasi pallon hyppysiinsä. Pelin 20. minuutilla nähtiin Kiffenin paras tilanne, mutta KuFun puolustus selvitti Demba Camaran laukauksen maaliviivan tuntumasta.
Yleisesti KuFu oli ottelussa jatkuvasti pari askelta edellä, ja 27. minuutilla joukkueella oli jälleen loistava paikka tuplata johtonsa, mutta Iiro Järvinen ohjasi keskityksestä aivan maalin edestä ohi. Keltapaitojen toinen maali nähtiin lopulta 33. minuutilla, kun vasemmalta annettu kulmapotku jäi pomppimaan luukulle, ja Albert Vauhkosella oli helppo työ siirtää peliväline häkkiin.
Kiffenin taakkaan tuli lisää painoa aivan avausjakson viimeisillä hetkillä. Misael Rearte blokkasi pallon refleksinomaisesti kädellään rangaistusalueen sisällä, mistä oli seurauksena Rearten toinen varoitus sekä rangaistuspotku kotijoukkueelle. Sale Hassanin viimeistelyn myötä tauolle siirryttiin kuopiolaisten 3-0-johdossa.
Miesylivoimalla pelannut KuFu dominoi toista puoliaikaa eikä jättänyt Kiffenille mahdollisuuksia. Pallo liikkui mieheltä toiselle liukkaasti, ja Kiffen jäi vastaantulijaksi. Kuopiolaisten Kosunen, Salminen ja Mäkelä kaunistelivat lukemia, ja lopputulos oli helsinkiläisittäin murheellinen 0-7. Elias Mattila taisteli Kiffenin maalilla ja muutamalla hyvällä torjunnallaan pelasti Hurmurit vieläkin isommalta selkäsaunalta.
Kiffenin kokoonpano
1 Elias Mattila
2 Pyry Korhonen
26 Aki Meriluoto -> 46’ 3 Leon Pierce
17 Tejan Deen -> 64’ 10 Mauricio Hopsu
11 Kelechi Anyamele -> 62’ 13 Leevi Saikkonen
14 Severi Murto
16 Misael Rearte
20 Demba Camara -> 62’ 18 Kasper Eriksson
27 Cheikh Toure
29 Muslim Markhiyev
15 Daniel Stevens -> 64’ 32 Timo Viljanen
30 Niko Tervonen
Kiffen on tällä hetkellä sarjan viimeisenä. Seuraavaksi Mustat Hurmurit pääsevät pelaamaan ensimmäisen kotipelinsä, kun ensi lauantaina 19.6. vieraaksi saapuu kautensa kolmella tappiolla aloittanut PK Keski-Uusimaa. Ottelu pelataan Talin liikuntapuistossa klo 14.00.