Kiffen voitti seurahistoriansa toisen mestaruuden 106 vuotta sitten. Helsingin Sanomiin kirjoitettiin raportti mestaruusottelusta.
K. U. S. woittaa Turun I. F. K:n 1—0.
Helsingin jalkapallokilpailuja tänä syksynä ei ole yleensä suosinut kaunis ilma, mutta eilinen päiwä teki ilahduttawan poikkeuksen. Eilisiä huomattawia jalkapallokilpailuja suosi näet mitä kaunein syysilma. Tämä seikka ja odotettawissa olewat mielenkiintoiset ottelut oliwat houkutelleet Töölön pallokentälle runsaasti katselijoita, enemmän kuin koskaan aikaiemmin. Läsnäolijoiden lukumäärä oli näet 1,600. Läheisellä mäellä oli sitä paitsi suuri katselijajoukko. Urheilujärjestöjemme raha-asiat eiwät yleensä ole loistawat, jotenka olisi hywinkin toiwottawaa, että kilpailuajaksi annettaisiin järjestäjille oikeus sulkea urheilukenttien ympäristöt yleisöltä.
Päiwän ensimäisenä otteluna oli mestaruuskilpailujemme loppu-ottelu Turun I. F. K:n ja Kruunuhaan Urheiluseuran wälillä. Jälkimäistä seuraa pidettiin yleensä warmana woittajana, mutta tämäkin ottelu osotti jälleen, ettei jalkapallopelissä milloinkaan woida olla edeltäpäin warmoja ottelun lopputuloksesta sillä niin tasawäkinen oli maaliluku. Peli ei alkanut sellaisella wauhdilla kuin olisi odottanut; ei tahdottu saada oikeasta nauhanpäästä kiinni, ja jos toisinaan saatiinkin, niin se pian kadotettiin. Jos ensi puoliaikaa suurin piirtein on pidettäwä otensakin tasawäkisenä, niin silti on myönnettäwä, että pallo liikuskeli jossain määrin enemmän turkulaisten kenttäpuoliskolla. Mutta helsinkiläisten hyökkäykset eiwät kuitenkaan olleet sanottavan waarallisia. Siwuhyökkääjät kuljettiwat kyllä hywin palloa turkulaisten maalia kohden, mutta nuo hyökkäykset päättyiwät kerta toisensa jälkeen tuloksetta. K. U. S:n keskushyökkääjät eiwät näet eilenkään kyenneet sellaiseen waihtelewaan peliin, mikä olisi wienyt woittoon. Yhteen aikaan ahdistiwat turkulaiset tuimasti helsinkiläisten maalia, ja läheltä piti, ettei pallo olisi eksynyt K. U. S:n maaliin. Ensi puoliaika päättyi ratkaisematta 0—0.
Toisella puoliajalla oli K. U. S. enemmän woitolla. Nytkin tekiwät heidän rajahyökkääjänsä parhaan työn. Warsinkin on mainittawa nuoren Mantilan warma ja järkewä peli. Mutta tulosta ei tahtonut tulla. Aika kului — 10, 20, 30, 40 min. — mutta wieläkään ei saatu ratkaisua. Luultiin jo tarwittawan uutta loppu-ottelua, joka ratkaisemattoman ottelun wuoksi olisi järjestettäwä Turkuun, mutta 4 min. ennen loppua saiwat kruunuhakalaiset maalin. Heidän wasen siwustansa laukasi pallon turkulaisten maalia kohden, maaliwahti koppaa pallon, mutta lähettää sen niin huonosti takaisin kentälle, että se joutuu maalin edustalla seisowalle K. U. S:n keskushyökkääjälle, joka helposti lähettää sen werkkoon. Suosionosotukset oliwat tietysti rajut. Jäljellä olewilla minuuteilla ei enää mitään saatu aikaan ja K. U. S. woitti mestaruuden 1-0.
Parempi, wahwempi joukkue woitti, mutta täyden tunnustuksen ansaitsewat myös turkulaiset yritteliäästä pelistään. Heidän pelinsä on leimattu erään äskettäin Turussa pidetyn ottelun johdosta rajuksi, mutta eilinen ottelu osotti, ettei se sellaista ole; käsillä tuuppimisia kyllä silloin tällöin tapahtui sääntöjen wastaisella tawalla. Se seikka, etteiwät turkulaiset olleet warustaneet kenkiään nappuloilla, waan rimoilla, waikeutti myös heidän peliään.
Alkuperäinen artikkeli on julkaistu Helsingin Sanomissa 18.10.1915.
Kuvassa takarivissä vasemmalta: Algoth Niska, Bruno Mantila, Holger Thorn, Knut Johansson ja Richard Schybergson. Keskirivissä vasemmalta: Hugo Mantila, Ragnar Wickström ja Rudolf Lundqvist sekä alarivissä vasemmalta: Karl Rohsten, Sigurd Nordström ja Ilmari Saxell.
