Kiffenin vieraaksi saapuu MiPK

Kiffen pelaa kauden toiseksi viimeisen kotiottelunsa huomenna klo 15.00, kun Töölön pallokentälle vieraaksi saapuu sarjan viimeisellä sijalla oleva Mikkelin Pallo-Kissat.

Kiffen on pelannut vahvaa syksyä. Viimeisestä kahdeksasta ottelusta joukkue on hävinnyt vain yhden pelin ja 23 pisteellään noussut kuudenneksi. Lohkon sijoilla 5-11 olevat joukkueet ovat kuitenkin yhdessä köntässä viiden pisteen sisällä, joten jokainen ottelu on edelleen erittäin tärkeä.

”Alamme olla joukkue”

Joukkueen kapteenistoon kuuluva keskikenttäpelaaja Rasmus Ruismäki on tyytyväinen Kiffenin viime aikojen noususuhdanteeseen. Joukkueella on alla viime viikon makoisat voitot KäPasta ja MYPAsta. Viimeisestä viidestä ottelusta Kiffenille on kertynyt kymmenen pistettä – kolmanneksi eniten koko sarjassa.

– Alkaa näkyä se, että olemme pikku hiljaa enemmän ja enemmän joukkue. Peli on koko ajan parantunut kauden edetessä. Viime peli oli hyvä rutiinivoitto meiltä, ”Rasse” toteaa sunnuntain MYPA-ottelusta.

Rasmus Ruismäki taisteli Atlantista vastaan elokuussa. Kuva: Kalevi Hämäläinen

Syksyn koti- ja välillä vierasotteluissakin Kiffen on saanut osakseen äänekästä kannustusta. Bolliksella on ollut Kiffen-kannattajien ansiosta poikkeuksellisen hyvä tunnelma.

– Totta kai kannustus on aina iso homma meille. Se tuo pienen extrabuustin peliin, kun huudetaan Kiffeniä katsomossa. Se on ollut erittäin hyvä lisä tälle kaudelle.

Edellisen ottelun Kiffen taisteli ohuella kokoonpanolla. Tälle saralle on odotettavissa pientä helpotusta.

MiPK tiukassa paikassa

Vastustaja MiPK:n kausi on ollut vaikea ja joukkue on sarjassa viimeisenä 12 pisteellään. Joukkue kaipaa kipeästi voittoja, sillä neljä kierrosta ennen päätöstä matkaa putoamisviivaan on seitsemän pistettä.

MiPK on pelannut viime aikoina pääasiassa tasaisia otteluita, vaikka pistepussi ei olekaan karttunut toivotusti. Mikkeliläiset ovat saaneet apua joukkueeseen alkusyksystä liittyneistä Antti Voutilaisesta ja Samuli Kaasalaisesta. Rasmus Ruismäki korostaakin, että ylimielisyyteen ei ole varaa lauantaina.

– Ehdottomasti ei pidä aliarvioida Kissoja. Se on hyvä joukkue, vaikka tällä hetkellä pitääkin perää lohkossamme. Ihan laadukas nippu sieltä tulee vastaan ja varmasti saadaan tehdä kunnon päiväduuni, jotta saadaan pisteet himaan.

Kiffen kiri voittoon lisä-ajalla kauden ensimmäisessä kohtaamisessa.

Kauden ensimmäisessä kohtaamisessa Mikkelin urheilupuistossa MiPK piinasi Kiffeniä lisäajalle asti, kunnes Tejan Deen laukoi Mustat Hurmurit 2-1-voittoon.

Tervetuloa Bollikselle!

FC Kiffen – MiPK lauantaina 25.9. klo 15.00 Töölön pallokentällä.

Bollikselta on saatavilla Wotkinsin grillimakkaraa ynnä muuta pientä purtavaa ja juotavaa, Kiffenin fanituotteita unohtamatta. Reilun kaupan Kiffen-luomukahvia tarjoaa Rost & Co.

Liput paikan päältä:
Aikuiset = 8 €
Lapset, opiskelijat, eläkeläiset ja jäsenet = 5 €

Syystarjouksena tulevan talven varalle loput Kiffen-pipot ja -kaulahuivit 15 € sekä Kiffen-kahvi 8 €!

Ottelutapahtuman maksutapoina ovat kortti ja käteinen.

Tervetuloa paikan päälle kannustamaan Mustat Hurmurit voittoon!