Kiffen kärsi tappion KäPan vieraana. Mustien Hurmurien ainokaisesta vastasi Samuli Heiska.
30.5. KäPa – Kiffen 3-1 (1-1)
1. puoliaika
KäPa iski puolen minuutin pelin jälkeen. Kristian Yli-Hietanen pelattiin läpi Kiffenin keskikentän ja Yli-Hietasen vartaloharhautus puri Kiffenin topparipariin. Niko Tervonen sai maanuoliaiseen kättä väliin, mutta pallo valui verkon perukoille.
Ottelun alkuhetket olivat täyttä kotijoukkueen hallintaa, eikä Kiffen saanut pallonhallintaa käytiin missään vaiheessa. Ratkaisut olivat hätäisiä ja hyökkäyspelaaminen perustui lähinnä epätoivosiiin roikkupalloihin kohti yksin jäänyttä Cheikh Tourea.
Kiffenin ensimmäinen ja avausjakson ainoa kunnon maalipaikka aukeni 14. minuutilla Tejan Deenille. Maanantaina kymppipaikan ja valeysin hybridiroolissa pelannut sierraleonelainnen kiihdytti oikealta laidalta kohti rangaistusaluetta ja lähetti vedon noin 13 metristä kohti etualanurkkaa, mutta pallo kimposi sisätolpan kautta kohti sivurajaa.
KäPa hallitsi palloa avausjaksolla mielin määrin, muttei päässyt vielä lähemmäs maalia. Toisella jaksolla johdon tuplausta ei tarvinnut kauaa odotella.
2. puoliaika
54. minuutilla KäPa rakensi hyökkäystä oikealta laidalta. Iiro Kärsämä kulki pallon kanssa vapaasti ja pääsi tuikkaamaan pelivälineen maalin eteen juosseelle Kevin Larssonille, joka ohjasi pallon varmasti ohi vastaan tulleen Tervosen.
62. minuutilla Kiffenillä oli mahdollisuus kaventaa. Pyry Korhonen pelasi hienosti yhteen Tejan Deenin kanssa, mutta Deenin ratkaisu epäonnistui ja pallo lensi Itä-Pasilaan.
Kiffen-valmennus oli pakotettu reagoimaan, joten 65. minuutilla suoritettiin triplavaihto. Kentän jättivät Mauricio Hopsu, Peik Koskinen ja Cheikh Toure. Tilalle juoksivat Eetu Kolu, Samuli Heiska sekä Bob Diasonama. Triplavaihdon myötä peli piristyi hieman, mutta KäPa oli edelleen niskan päällä.
Mustat Hurmurit onnistuivat kaventamaan pelin 80. minuutilla. KäPa-vahti Luka Nokelainen pisti 20 metrissä pallon peliin siirtämällä sen eteen, odottaen KäPa-topparien ottavan homman haltuun. Jani Kaukomaalle ja Niilo Heikuriselle tapahtui kommunikaatiokatkos, joten Samuli Heiska oli valppaana ja iski palloon kiinni. Varma sijoitus tyhjään maaliin. Maali oli Spigen kauden toinen.
Kavennus jäi laihaksi lohduksi, eikä Kiffen viihtynyt pitkiä jaksoja viimeisellä hyökkäyskolmanneksella. Palloa roiskittiin, eivätkä murtautumismallit purreet takaiskusta skarpanneeseen KäPa-puolustukseen. Ottelun loppuhetkillä Kristian Yli-Hietanen karkasi ja viimeisteli loppunumeroiksi 3-1.
Ottelu ja sen kohokohdat ovat katsottavissa ilmaiseksi osoitteessa instat.tv
Kiffenin kokoonpano
Niko Tervonen
Pyry Korhonen
Valtteri Karlsson
Antti Korhonen
Riku Heinonen
Mauricio Hopsu (65′ -> Eetu Kolu)
Severi Murto (82′ -> Rasmus Ruismäki)
Misael Rearte (72′ -> Fesal Mohamed)
Tejan Deen
Peik Koskinen (65′ -> Samuli Heiska)
Cheikh Toure (65′ -> Bob Diasonama)
Matias Sauramaa
Jere Pulkkinen
Kooste
Kiffen palaa sunnuntaina Bollikselle. Vastassa sarjakärki JIPPO. Ottelu alkaa klo 17.00 ja se striimataan maksullisena lähetyksessä osoitteessa instat.tv.
Artikkelikuva: Matti Murto