Kiffen voitti kotiavauksessaan NJS:n 3-0. Mustien Hurmurien maaleista vastasivat Peik Koskinen, Riku Heinonen ja Tejan Deen.
10.5. Kiffen – NJS 3-0 (0-0)
1. puoliaika
Ottelun alkuhetket mentiin vieraiden pienoisessa hallinnassa. Kiffenin ensimmäinen maalipaikka syntyi kuitenkin jo 8. minuutilla. Tejan Deen pääsi oikealla laidalla vauhtiin. Keskitys leijaili rangaistusalueen keskelle Bob Diasonaman jalkaan, jonka kuoletus epäonnistui ja pallo lensi NJS-vahti Almeidan syliin.
Kiffen rakensi paikkoja myös Peik Koskisen miehittämältä vasemmalta laidalta. 18. minuutilla Koskinen hankki kulmapotkun. Kuutisen minuuttia myöhemmin yhteispeli Pyry Korhosen kanssa boxin reunalla, mutta Pyryn ratkaisu jäi kuitenkin vaisuksi.

26. minuutilla Cheikh Toure pelattiin läpi, mutta ”Cicon” veto meni päin reilusti vastaan tullutta Almeidaa.
Kiffen-puolustus piti pintansa, vaikka puolen tunnin tienoilla keltapaidat saivat pari maalipaikkaa parin minuutin sisään. Ensin Reko Räsänen kääntyi boxin sisällä, mutta veto blokattiin kulmaksi. Hetkeä myöhemmin pallo kimposi kasan keskeltä kohti alakulmaa, mutta Niko Tervonen venytti akrobaattisesti ja esti varmalta näyttäneen maalin.
34. minuutilla Kiffen sai kulmapotkun NJS-puolustuksen blokatessa Deenin keskityksen. Antti Korhosen antama kulma oli mennä suoraan sisään. Pari minuuttia myöhemmin Almeidan hätäinen avaus meni 35 metriin suoraan Deenin jalkaan, joka kokeili roikkupalloa, mutta NJS-vahti venytti näppinsä väliin ja torjui pallon kulmaksi.
2. puoliaika
Kiffen tuli toiselle puoliajalle vauhdikkaasti.
Kymmenen minuutin pelin jälkeen nähtiin yksi upeimmista Kiffen-maaleista vuosiin. Peik Koskinen leikkasi sisään ja päätti kokeilla lähes 30 metristä. Tulinen kuti upposi tolpan kautta sisään. Bolliksen yleisö antoi kunnianosoitukset ensimmäisen maalinsa hurmuripaidassa iskeneelle Koskiselle.
Kiffen suoritti vaihdon 67. minuutilla Joona Tukiaisen tullessa Cheikh Touren tilalle. Joona meni vasemmalle laidalle, Peik Koskinen oikealle ja Tejan Deen siirtyi keskushyökkäjäksi. Kiffen-valmentaja Mako Tukiaisen resepti tehosi lähes välittömästi Kiffenin tuplatessa johtonsa pari minuuttia myöhemmin. Antti Korhosen lähettämä vapaapotku tippui pilkkutäplän edessä väijyneelle Riku Heinoselle, joka lähetti pomppivan pallon kohti alakulmaa. Maali oli ”Riksan” Kiffen-uran toinen.

75. minuutilla Kiffen iski viimeisen naulan Palokärkien arkkuun. Peik Koskinen pelasi seinän Tejan Deenin kanssa, joka harhautti NJS-vahti Almeidan ja tuikkasi pallon tyhjään maaliin. Tuuletuksessa näkyi onnistumisista elävän Deenin vapautunut olo lantion heiluessa rytmikkäästi Pyry Korhosen kanssa.
NJS haki loppuhetkillä vimmatusti maalia, mutta Kiffenin puolustuslinja oli tänään erittäin vahva, eikä Niko Tervosella ollut mitään hätää.
Kiffen on alkukevään harjoituspelit mukaan lukien seitsemän ottelun tappiottomassa putkessa. Kuusi voittoa ja yksi tasapeli. Edellisestä tappiosta on lähes kaksi kuukautta aikaa.
Maalin ja maalisyötön kirjauttaneella Peik Koskisella oli nopea vastaus, kun kysyttiin mikä oli vahvan toisen puoliskon takana.
– Tukiainen antoi palautetta prässin toimivuudesta ja se tehosi, Koskinen hymähti.
Pitkän linjan Musta Hurmuri Pyry Korhonen näki pelin olleen Kiffenin kontrollissa.
– Hyvän joukkueen rutiininomainen voitto tasapainoisella esityksellä. Saatiin luotua tarpeeksi maalipaikkoja ja pidettyä vastustaja pois vaarallisilta alueilta. Peikin robbenmainen yksilösuoritus vapautti hommaa. Vamos Kiffen!

Kiffenin kokoonpano
30 Niko Tervonen
2 Pyry Korhonen
3 Leon Pierce
4 Valtteri Karlsson
5 Antti Korhonen
8 Riku Heinonen (80′ 24 Rasmus Ruismäki)
13 Bob Diasonama (86′ 28 Daniel Åkerlund)
14 Severi Murto
17 Tejan Deen (86′ 23 Miska Ruokangas)
18 Peik Koskinen (80′ 21 Jere Pulkkinen)
27 Cheikh Toure (67′ 19 Joona Tukiainen)
1 Matias Sauramaa
6 Fesal Mohamed
Kooste
Kiffen matkaa seuraavaksi Jätkäsaareen PPJ:n vieraaksi. Ottelu pelataan ensi maanantaina klo 19.
Pahoittelemme maksupäätteistä johtuneita ongelmia ottelutapahtuman aikana.