Lauantaina Klaukkalaan: ”Let’s go -meininki käyttöön”

Kiffen jahtaa kauden avausvoittoaan lauantaina NJS:n vieraana Klaukkalan tekonurmella. Ottelu alkaa klo 17.00.

Mustat Hurmurit avasivat kauden pistesaldonsa Tikkurilan Palloseuraa vastaan 1-1-kotitasurilla, kun Joona Tukiainen upotti lisäajalla rangaistuspotkun sisään. Tasapeli sarjanousijaa vastaan ei saanut Kiffen-kannattajia ryntäämään torille, mutta viime hetken tasoitus ja samalla sarjakauden avausmaali toi sentään pienen palkinnon koko pelin kestäneestä työteliäisyydestä.

– Pilkkuvastuu oli ainakin viime pelissä vissiin minulla ja ”Musulla” (Muslim Markhiyev). Päätettiin heti Musun kanssa siinä kun tilanne tuli, että minä vedän. Kyllä tuosta vanhemmasta kaartista Severi Murto ja Riku Heinonen tulevat ehkä myös vetelemään sitten kun ovat kunnossa. Saa nähdä, se on valmennuksen päätettävissä se.

Joonan varma sijoitus avasi Kiffenin maalihanat tämänvuotisessa Kakkosessa.

Kiffenin alkukauden haasteena on ollut vastustajan puolustusmuurin purkaminen ja maalipaikoille pääseminen. Tilanteita on yritetty luoda ennen kaikkea keskeltä puskemalla. Laitapelaajana Joona kaipaisi palloa enemmän itselleen.

– Joo, kyllä mielellään haluaisin palloa laitaan, jotta pääsisin haastamaan sieltä enemmän. Ja tietysti, jos sinne saa paljon tilanteita, saa samalla myös toistoja, eikä siten huku sinne peliin kun ei saa pitkään aikaan palloa. Kun palloa saa laitaan, tulee myös onnistumisia ja sitä kautta maalipaikkoja.

Kiffen on pelannut harjoituspelit mukaan lukien kuusi ottelua peräkkäin ilman voittoa. Maaleja on syntynyt siinä ajassa kolme. Vaikka henkistä kanttia on koeteltu, fiilis on pysynyt hyvänä.

– Kyllä meiltä peli-iloa löytyy. On ollut muutama hankala peli tässä, se cupin peli oli vielä siinä välissä. TiPS-peli oli pelillisesti parempaa kuin pari aikaisempaa, mutta tulos jäi uupumaan. Sellaista viimeistä vaarallisuutta hyökkäysalueella kaivataan vielä, eli on tässä parantamisen varaa.

Millä keinoilla Kiffenin voittosarake avataan?

– Ihan ehdottomasti nyt aletaan ottamaan se meidän vanha kunnon let’s go -meininki käyttöön. Ja aletaan tehdä paikkoja ja paikoista maaleja. Ei se ole sen ihmeellisempää. Tehdään enemmän kuin vastustaja, niin sillä saadaan kolme pistettä kotiin.

NJS:llä alla avausvoitto

Nurmijärven Jalkapalloseura on tullut Kiffenille viime vuosina hyvin tutuksi, sillä joukkueet ovat pelanneet samassa A-lohkossa jo vuodesta 2019 lähtien. Klaukkala on ollut Mustille Hurmureille haastava paikka, sillä kolmesta siellä pelatusta ottelusta kaksi on päättynyt tasan ja yksi Palokärkien voittoon. Viime kauden keskinäisissä Kiffen voitti Bolliksella 3-0, mutta Klaukkalassa NJS vesitti Kiffenin vierasvoiton lisäajan kuudennen minuutin 1-1-tasoituksellaan.

Pyry Korhonen osui viime kesän vieraskohtaamisessa.

Joona Tukiainen siirtyi Kiffeniin nimenomaan NJS:stä. Joona kertoo, että hän odottaa kovasti tiettyjen entisten pelikaveriensa kohtaamista.

– Kyllä siellä on muutama vanha tuttu, heillä on rosteri muuttunut aika paljon omista ajoistani. Mutta ainakin heidän veskarinsa Otso Knuuttilan kohtaamista odotan. Pelasin monta vuotta hänen kanssaan, joten odotan innolla, että pääsen pelaamaan häntä vastaan ja tekemään vaikka pari maalia.

Tukiaisen lisäksi NJS-taustaa on Kiffenin pelaajista useammalla muullakin. Severi Murto ja maalivahti Tuukka Niemelä ovat molemmat palokärkien kasvattamia. Niemelän tavoin viime kauden NJS:stä siirtyi Mustiin Hurmureihin hyökkääjä Reko Räsänen. Kaudella 2018 nurmijärveläisiä valmensi Kiffenin nykyinen luotsi Mako Tukiainen, ja samassa joukkueessa pelasi Bob Diasonama.

Teemu Savukosken pitkään luotsaama NJS on muuttunut viime kaudesta lähes 20 pelaajan verran. Yhden Ilves-Kissat-kauden jälkeen takaisin Nurmijärvelle palannut hyökkääjä Miro Salminen onnistui NJS:n viime ottelussa kahdesti. Merkittäviin hankintoihin lukeutuu myös Ykkösen JäPS:stä palannut laitahyökkääjä ja oma kasvatti Tony Lehtimäki, joka tunnetaan huomattavasta nopeudestaan. Tulopuolella on myös paljon viime kaudella juniorisarjoissa pelanneita pääkaupunkiseudun lupauksia, jotka ovat nyt hankkimassa kannuksiaan astetta kovemmissa peleissä. Jo edellä mainittu maalivahti Otso Knuuttila pelasi viime kaudella Ykkösen PK-35:ssä. Sen sijaan viime kauden maalivahti Aaro Reiniluoto lähti TiPSiin ja puolustaja Aziz Bhar FC Kontuun.

NJS avasi kautensa 0-1-kotitappiolla JIPPOlle. Seuraavassa ottelussa PPJ sai kyytiä Jätkäsaaressa lukemin 5-2, mikä todisti joukkueesta löytyvän tulivoimaa. Suomen Cupissa palokärkiparven tie tyssäsi Kiffenin tapaan heti 3. kierrokselle, kun FC Futura oli Porvoossa viime hetken 3-2-osuman turvin niukasti parempi.

NJS – FC Kiffen lauantaina klo 17.00 Klaukkalan tekonurmella.