Lauantaina kohdataan GrIFK

Winterliigan kaksi ensimmäistä otteluaan hävinnyt Kiffen tavoittelee pistepotin avaamista ensi lauantaina klo 15.00, jolloin vastassa on Grankulla IFK.

Kiffenillä ei ole GrIFK:sta tuoretta kokemusta. Joukkueet pelasivat samassa Kakkosen lohkossa viimeksi kaudella 2018, ja jälleen ensi kaudella ne pelaavat eri ryhmissä. Joukkueiden oli määrä kohdata jo viime vuoden Winterliigassa, mutta ottelu peruttiin alkaneen koronapandemian vuoksi.

Viime kausi oli GrIFK:lle vaikea, mutta hyvän loppukauden ansiosta kauniaislaiset pelaavat Kakkosta tänäkin vuonna. Tämänvuotisissa Winterliigan otteluissaan GrIFK voitti ensin KäPan 2–1 ja hävisi sitten PKKUlle 0–5.

Ottelu pelataan tuttuun tapaan Korson Peakfin Arenalla. Koronarajoitusten vuoksi paikalle ei oteta katsojia.

Aloita keskustelu

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

15  +    =  18