Viidettä kauttaan Kiffenissä pelaava Leevi Saikkonen siirtyy loppukaudeksi vahvistamaan Hyvinkään Palloseuraa.
Vuonna 2017 Hämeenlinnan Härmästä siirtynyt Leevi on edustanut Kiffeniä Kakkosessa 60 ottelussa. Tällä kaudella vastuu on jäänyt viime vuosia vähäisemmäksi, joten Leevi ja Kiffen päättelivät pelaajalainan olevan Leevin kannalta paras ratkaisu. Seuraksi valikoitui lopulta kasvattajaseura HyPS, jonka edustusjoukkueen riveissä Leevi pelasi ensimmäisen kerran jo vuonna 2013.
Kiffen toivottaa Leeville onnea lainapestille!