Kiffen ja KäPa tasasivat pisteet Kumpulanlaaksossa. Mustien Hurmurien ainokaisesta vastasi Riku Heinonen.
8.10. KäPa – Kiffen 1-1 (1-0)
1. puoliaika

Ottelun alkutahdit mentiin kotijoukkueen selkeässä komennossa. Suurin osa KäPan paikoista rakentui Marius Söderbäckin jalasta. 7. minuutilla Söderbäck murtautui oikealta kaistalta. Rangaistusalueen ulkopuolelta lähtenyt yritys suuntautui kohti etualakulmaa, mutta Kiffen-vahti Niko Tervonen torjui pallon eteensä ja puolustus siivosi.
KäPa meni johtoon 12. minuutilla. Söderbäck asettui antamaan sivuvapaapotkua. Kiffen-puolustukselle sattui jonkinasteinen merkkausvirhe, sillä Kristian Yli-Hietanen pääsi puskemaan täysin vapaasti pallon takanurkkaan rangaistusalueen keskeltä.
KäPa jatkoi kovaa painetta maalin jälkeen, mutta vaarallisilta maalipaikoilta vältyttiin.
Kiffen pakotettiin suorittamaan ensimmäinen vaihto jo 28. minuutilla, kun Joona Tukiainen jäi pitelemään nilkkaansa. Mauricio Hopsu korvasi Tukiaisen vasemmalla laidalla. Ensireaktioista päätelleen pelättiin akillesjänteen repeämää, mutta tarkemman tutkimuksen perusteella vältytään pidemmältä huililta. Tsemppiä kuntoutukseen Joonalle!
Vieraiden maalipaikat olivat kiven takana. Lähimpänä käytiin vasta 37. minuutin pelin jälkeen. Tejan Deen haastoi tuttuun tyyliinsä oikealla laidalla. Pallo päätyi lopulta Misael Rearten jalkaan, jonka vihainen veto viuhui kuitenkin niukasti yli etuyläkulman. Deenillä oli myös mahdollisuus iskeä pallo läheltä sisään, mutta pomppiva pallo ja liukas pelialusta olivat tuhoisa yhdistelmä sierraleonelaiselle.
Hetki ennen taukovihellystä KäPan Niilo Heikuriselta nähtiin lennokas saksipotku, mutta Tervonen yletti näppinsä väliin.
2. puoliaika
Pukukopissa tehtiin jotain oikein, sillä Kiffenin toisen jakson peli-ilme oli säkenöivä.
Työhevonen Peik Koskinen laukkasi ympäri kenttää luoden paikkoja niin itselle kuin pelikavereillekin. Mauricio Hopsu kävi alussa lähimpänä maalintekoa ajaessaan pallon kanssa sisään, mutta KäPa-puolustus esti vedon kulmaksi. Kiffen saikin ensimmäisen kympin aikana viisi kulmapotkua. Eetu Kolu meni antamaan jokaista. Suurin osa leijaili huippusektorille, mutta palloa ei saatu runnottua sisään.

58. minuutilla käytiin lähellä. Peik Koskinen leikkasi vasemmalta sisään ja tykitti pallon kohti takakulmaa. KäPa-vahti Luka Nokelainen venytti itsensä vaivoin vedon tielle.
Valmennus päätti reagoida suorittamalla tuplavaihdon ja muuttamalla formaation hyökkäävämmäksi. Misael Rearte ja Eetu Kolu jättivät kentän, tilalle kirmasi kokenut hyökkääjäkaksikko Cheikh Toure ja Samuli Heiska. KäPa tukki Muslim Markhiyevin ja Severi Murron miehittämän keskustan eikä palloa saatu tarjoiltua tarpeeksi duolle, mutta ”Cico” erityisesti alkoi liikkumaan laajemmalla säteellä ottelun edetessä ja sitä kautta saatiin luotoa pari paikkaa.
Tasoitusta jouduttiin odottamaan neljännelle lisäaikaminuutille. KäPa-pelaaja kuoletti pallon kädellään rangaistusalueen sisällä. Erotuomari ei epäröinyt, vaan osoitti yhteentoista metriin. Vetäjästä oli hetken epäselvyys, mutta lopulta Riku Heinonen meni ottamaan pelivälineen haltuunsa. ”Riksalta” varma sijoitus oikealle ja hetkeä myöhemmin päätösvihellys. Vaikka esitys jätti kokonaisuudessaan parantamisen varaa, tasapeli tuntui orastavan tappioputken jälkeen hyvältä tulokselta.

Kiffenin kokoonpano
30 Niko Tervonen
4 Valtteri Karlsson
5 Liam Lokake
6 Eetu Kolu (-> 9′ Samuli Heiska)
8 Riku Heinonen
13 Muslim Markhiyev
14 Severi Murto
16 Misael Rearte (-> 68′ 7 Cheikh Toure)
17 Tejan Deen
18 Peik Koskinen
19 Joona Tukiainen (-> 28′ 10 Mauricio Hopsu)
1 Matias Sauramaa
3 Jere Pulkkinen
Kooste
Seuraavaksi Bragulla
Kauden viimeinen kotiottelu pelataan ensi viikon lauantaina klo 15 Brahenkentällä.
Vastaan asettuu nousussa kiinni oleva JIPPO. Tervetuloa paikan päälle!