Maalivahti Axel Anderson on allekirjoittanut Kiffenin kanssa vuoden mittaisen jatkosopimuksen. Joukkueen sisällä Merikarhu Andersoniksi ristitty 23-vuotias veskari aloittaa kolmannen kautensa Mustissa Hurmureissa.
HIFK:n juniorikoulun läpikäynyt Anderson pelasi ensimmäisellä Kiffen-kaudellaan 2021 päätösottelussa Reipasta vastaan, ja varmat otteet takasivat Hurmureille 2-1-kotivoiton. Viime kaudeksi tavoitteet olivat korkealla, mutta harjoituskaudella pelatun Winterliigan ottelun tapahtumat romuttivat suunnitelmat.
– Viime talvena loukkaannuin harkkapelissä, ja loppukausi sujuikin sitten eturistisidevammaa kuntouttaessa. Henkilökohtaisesti ei siis harmita, ettei osallistuta talviliigaan tänä vuonna, jäi vähän huonot vibat Korson hallista. Polvi leikattiin, kesällä vesijuostiin ja pikkuhiljaa alan vihdoin olemaan taas pelikunnossa, Axel kertoo.

Anderson on viihtynyt Kiffenissä erinomaisesti, mistä kertoo paljon sekin, että hän oli viime kaudella ahkerasti mukana joukkueen toiminnassa ja aktiviteeteissa, vaikka ei pelaamaan pystynytkään.
– Kiffenissä on mukavat pelikaverit, hyvä joukkuehenki, kotipelit ja treenit Bolliksella sekä hyvä maalivahtivalmennus. Aika hyvä kombo.
Axel on Kiffenin järjestyksessään toinen sopimusmaalivahti tulevalle kaudelle. Pitkäaikainen ykkösvahti Niko Tervonen rustasi oman vuoden mittaisen pahvinsa jo aiemmin.
– Meillä on veskojen kesken hyvä kilpailutilanne, joten tavoitteenani on haastaa peliajasta ja pelata ehjä kausi.