Naisten voittokulku sai jatkoa

Kiffenin naisjoukkueen kauden neljäs sarjapeli päättyi sekin voittoon, kun Ponnistus kukistui kesäisessä Pirkkolassa avausjakson maaleilla 4-0. Tehokkaimpana esiintyi hattutempun viimeistellyt Heini Toivonen. Kiffenin oma maali säilyy yhä koskemattomana Nelosen osalta.

Vahva kymmenminuuttinen ratkaisi

Ottelun kaikki maalit nähtiin 20. ja 30. peliminuutin välillä. Ensimmäisessä osumassa Etti-Eerikka Hyryläisen oikealta lähtenyt keskitys tavoitti maalin edestä Toivosen, joka laukoi pallon voimalla läheltä sisään.

Helpottava maali avasi Mustien Hurmurittarien peliä. Myös toinen osuma sai alkunsa Hyryläisen oikean laidan keskityksestä. Nyt pallo löysi Emma Strengellin, joka laukoi etuyläkulmaan. Osuma oli Strengellin ensimmäinen Kiffen-paidassa.

Seuraavaa maalia saatiin odottaa vain minuutin verran. Pitkä avaus tavoitti vasemmalta Strengellin, jonka mainio keskitys löysi luukulta Toivosen, jolla oli helppo työ laukoa pallo tyhjiin.

Strengell–Toivonen-akseli toimi myös neljännessä ja viimeisessä maalissa. Strengell syötti Toivosen nokikkain maalivahdin kanssa ja napakka sijoitus löysi paikkansa Ponnareiden maalin etukulmasta.

Toisella jaksolla ei nähty ihmeempiä. Ponnistus puolusti hyvin ja Kiffenillä oli vaikeuksia päästä kunnon maalipaikoille. Viimeisenä lukkona toimi varmasti koko ottelun torjunut Sini Härkölä. Vastaavasti myös Kiffenin alakerta kapteeni Rosa Niemen johdolla esiintyi jälleen vahvasti ja hoiti Ponnistuksen harvat vaarallisemmilta vaikuttaneet aihiot.

Ponnistus oli mahdollisesti laadukkain Nelosessa tähän mennessä kohdatuista joukkueista. Etenkin useita huipputorjuntoja esittänyt maalivahti Härkölä keräsi kehuja Kiffenin pelaajistossa ja taustoissa.

Selvän 4-0-voiton myötä Krunikan Friidut kasvattivat pistepottinsa 12:aan. Kauden neljästä ensimmäisestä sarjaottelusta on kertynyt kasaan yhtä monta voittoa sekä huikaiseva maaliero 26-0.

“Lepo tekee ehkä hyvää”

Kiffenin leirissä oltiin tyytyväisiä täyteen pistepottiin, vaikkakin tahmea toinen puoliaika hieman mietitytti.

– Toiselle jaksolle olisi tarvittu terävämpää jalkaa. Ne taisivat jäädä vaihtopenkille. Mutta pidimme nollan ja otimme voiton kotiin, Ida Ruuskanen korosti taiston tauottua.

Aiemmin pelipäivänä oli suoritettu Suomen Cupin 4. kierroksen arvonta. Pyöreistä palloista ilmestyi Kiffenin vastustajaksi B-tyttöjen SM-sarjaa pelaava EPS/T18. Ottelun ajankohdaksi on sovittu 19. kesäkuuta klo 18.00 ja pelipaikaksi Töölön pallokenttä 1 eli Bolliksen tekonurmi.

– Emme ole vielä hirveästi ehtineet puhua joukkueen kanssa asiasta, mutta ainakin omasta puolestani olen tyytyväinen arpaonneen. Todella nuori joukkue on tulossa vastaan, joten uskon, että joukkueemme kokemus tulee olemaan eduksi, Veera Vääräkoski uskoo.

– Pääsemme varmaan juoksemaan. Luulen, että sieltä tulee energisiä pelaajia vastaan, Ruuskanen lisää.

Kiffenin naiset vetäytyvät nyt pienelle tauolle. Lepo tulee tarpeeseen, sillä joukkue on uurastanut pelejä tiukalla aikataululla. Seuraava ottelu on 3. kesäkuuta pelattava Nelosen mittelö, jossa kohdataan PPJ/2.

– Lepo tekee ehkä joukkueellemme ihan hyvää, toinen puoliaika oli tänään sen verran nihkeä. Tauolla treenaamme kovaa ja valmistaudumme tulevaan cupin matsiin, Vääräkoski toteaa.

Myös Nelosessa tavoitteet ovat edelleen korkealla.

– Sarjakärkenä ollaan ja siellä pysytään loppuun asti, Vääräkoski luottaa.

Artikkelikuva: @niemisenjani

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön FC Kiffen (@fckiffen) jakama julkaisu