NJS kaatui Bolliksen perjantai-illassa

Kiffen voitti Nurmijärven Jalkapalloseuran Cheikh Touren ensimmäisen jakson maaleilla. Voitto nosti Mustat Hurmurit Kakkosen A-lohkon sarjataulukossa sijalle 9.

3.9. Kiffen – NJS 2-0 (2-0)

1. puoliaika

Kiffenin härkäviikkojen tiivis pelitahti ei näkynyt ottelun alussa, vaan kotijoukkue oli erittäin hyvällä jalalla liikenteessä. Kamppailun ensimmäinen puolittainen maalitilanne aukeni kuitenkin vieraille, kun pallo pelattiin rangaistusalueen keskellä olleelle Miro Salmiselle. Salmisen tukijalka petti paineen alla ja pallo karkasi reilusti ohi maalin.

Kiffenin ensimmäinen tilanne aukeni kulmapotkun jälkitilanteesta, kun Antti Korhonen lähetti kovan keskityksen maalin edustalle. Cherif Ndiaye miehitti täysin ilmatilan, mutta pusku suuntautui niukasti ohi. Kulmista syntyi vaaraa myös Kiffenin maalille. 18. minuutilla NJS:n Matti Kaipio oli lähellä osua suoraan kulmapotkusta, mutta Niko Tervonen oli tolppien välissä hereillä ja sai nyrkkeiltyä pallon pois.

25. minuutilla Kiffen hyökkäsi oikealta laidalta. Matala keskityspallo osui NJS-puolustajan käteen ja erotuomari määräsi pallon pilkulle. Palokärkien maalivahti Otso Knuuttilla aavisti oikein ja nappasi Cheikh Touren vasenta alakulmaa kohti lähteneen pilkun. Kiffenin onneksi vieraat ottivat pilkussa varaslähdön ja pallo pistettiin uudelleen 11 metriin. Toisella kerralla Cico pisti pallon kovaa oikeaan alakulmaan ja Kiffen siirtyi johtoon.

Maalin jälkeen Kiffen ei vieraiden yllätykseksi passivoitunut, vaan piti palloa ja loi puolittaisia tilanteita. Erityisesti oikealla laidalla nähtiin NJS:n vasemman laitapuolustajan Aziz Bhar ja Kiffenin laitalinkin Tejan Deenin välillä rajuja vääntöjä.

44. minuutilla Severi Murto reagoi keskikentällä salamananopeasti huomattuaan avautuvan väylän NJS-puolustuksessa ja lähetti Touren vauhtiin. Toure ohitti vastaan tulleen Knuuttilan vaivoitta ja viimeisteli pallon tyhjään maaliin. Tilanne jäi ensimmäisen puoliajan viimeiseksi ja kotijoukkue käveli myhäillen pukukoppiin kahden maalin johtoasemassa.

2. puoliaika

NJS otti puoliajalla avausjaksolla varoituksen napanneen Ahmed Saidin vaihtoon ja se näytti olevan Kiffenin onneksi myrkkyä vieraiden keskikentän pelinrakentelulle. Keltapaitaisille tuotti kovia vaikeuksia päättää pieniä pallonhallintajaksoja maalipaikkoihin. Kotijoukkueen puolelta tunnustusta on annettava Misael Reartelle juoksukilometreistä ja lukuisista syötönkatkoista.

Toisen puoliajan ensimmäistä mainitsemisen arvoista maalipaikkaa saatiin odottaa 62. minuutille saakka ja tällä kertaa Kiffenin kulma oli mennä sisään. Severi Murron kulma kimposi takatolpan kautta Tejan Deenin jalkaan, mutta NJS-puolustus ehti peittämään vetopaikan.

70. minuutin tienoilla Kiffenin kovasti uurastanut keskikenttä väsähti ensimmäisen kerran ja Kiffenin vaihtopenkiltä kuului kovaa huutoa Oso Hautamon suusta paikallaan seisovien pelaajien suuntaan. Eleettömän varmasti pelannut puolustuslinja piti kuitenkin huolen siitä, etteivät vieraat päässeet maalintekosektoreille. 77. minuutilla Kiffen suoritti ensimmäisen vaihtonsa, kun Kelechi Anyamele teki tilaa Mauricio Hopsulle. “Maukka” toi kaivattuja jalkoja puolustuksen tukemiseen, mutta tällä kertaa viikonloppuiseen supersubin rooliin ei ollut tarvetta.

Kiffen sai 84. minuutilla katsella toisessa perättäisessä ottelussa punaista korttia, kun Severi Murto rikkoi NJS-hyökkääjää juuri ennen rangaistusaluetta ja lensi suoraan ulos. Rikettä seuranneesta vapaapotkusta ei syntynyt mitään vaaraa, kun Niko Tervonen ohjasi viisi miestä muuriin.

Ottelun loppuhetket mentiin pienoisessa NJS:n pyörityksessä, mutta puolustus hoiti tehtävänsä ja Kiffenin kauden kolmas nollapeli näki päivänvalon.

Kiffenin kokoonpano

30 Niko Tervonen
2 Pyry Korhonen
5 Antti Korhonen
11 Kelechi Anyamele -> 77′ 10 Mauricio Hopsu
14 Severi Murto
16 Misael Rearte
17 Tejan Deen -> 90+2′ 3 Leon Pierce
21 Ilmari Lappalainen
26 Cherif Ndiaye
27 Cheikh Toure -> 87′ 20 Demba Camara
29 Muslim Markhiyev

1 Elias Mattila
9 Samuli Heiska
18 Kasper Eriksson
32 Timo Viljanen

Virallinen ottelupöytäkirja

Tiistaina vastassa Atlantis

Mustien Hurmurien pelit jatkuvat heti tiistaina Bolliksella paikallisottelun merkeissä.
Kiffen – Atlantis 7.9. klo 19.00. Tervetuloa nauttimaan lämpimästä syysillasta ennen Huuhkajien ottelua!

Kuvat: Kalevi Hämäläinen