KAUDEN EKA TAPPIO

18.5.2016

Kiffen kärsi kauden ensimmäisen tappionsa Boliksella 17.5. tiistaina.
Karjaalta saapunut BK-46 voitti maalein 1-0.

BK-46 pelasi tosi suoraviivaisesti ja ruokki hyökkääjiään lähes 
pelkästään pitkillä palloilla. Vahva ja isokokoinen puolustuslinja 
vetäytyi alas omalle kenttäpuoliskolleen.

Kiffenillä oli pallonhallinta, mutta maalipaikkojen luominen oli 
vaikeampaa kun edellisissä voitokkaissa otteluissa. Pari vaarallista 
kulmapotkua, Cicon pukkaus vähän ohi maalin ja Muban laukaus 14 
metristä jäivät parhaiksi paikoiksi.

BK-46 maalin teki 68. minuutilla nuori Tobias Fagerström. Poikien 
maajoukkuepelaaja pääsi juoksemaan rangaistusalueelle Kiffenin 
puolustajien välissä ja nosti pallon vastaantulleen maalivahti Pentti
Pussisen yli maaliin.

Erotuomari vihelsi Kiffenille 80. minuutilla rangaistuspotkun, mutta 
linjatuomari liputti tilanteen vähän myöhemmin paitsioksi. Hyökkääjä 
Sami Okkosen mielestä hänet työnnettiin rikkomalla paitsion puolelle.
Kiffen ei näin saanut mahdollisuutta tasoittaa peliä.

Ensi lauantaina 21.5. sisuuntuneet Musta Hurmurit pelaavat Bolliksella 
kello 15.00 FC Ålandia vastaan.