Pisteputki venyi JäPSin kustannuksella

5.6.2019


4.6.2019 FC Kiffen – JäPS 2-1 (2-0)

 

FC Kiffen venytti tappiottomien ottelujen sarjansa kolmeen otteuun, kun Järvenpään Palloseura kaatui kesäisellä Bolliksella lukemin 2-1. Voitto irtosi Daniel Stevensin ja Pyry Korhosen maaleilla sekä lopun taistelulla.

 

Kotijoukkue sai otteluun lentävän lähdön, kun JäPSin maalivahti Altti Mäkinen kaatoi karussa olleen Eero Forsénin rangaistuspotkun arvoisesti. Pilkun sijoitti varmasti sisään Daniel Stevens. Peli oli ennättänyt vasta kuudennelle minuutille.

JäPSin puolustus ei avausjaksolla vakuuttanut, vaan Kiffen pääsi useamman kerran läpiajoihin. Ensimmäinen erinomainen tilaisuus oli karkuun sännänneellä Mikko Jalkasella 10. minuutilla, mutta maalivahti Mäkinen oli valppaana. Tilaa puolustuksesta löytyi myöhemminkin, mikä mahdollisti Kiffenille lukuisia vaarallisia hyökkäyksiä.

 

Ottelun 26. minuutilla JäPS sai vapaapotkun vaarallisesta paikasta rankkarialueen takaa. Pallo osui kuitenkin suoraan Kiffenin muuriin. Seuranneesta kulmapotkusta peliväline kävi aivan Kiffenin maaliviivan tuntumassa, mutta hurmurilauma maalivahti Besart Mustafan johdolla kesti. JäPSin lyhyt painostusjakso jatkui, ja pian pallo kolisi Kiffenin maalikehikoissa.

 

Kiffen siirtyi jo 2-0-johtoon, kun käynnissä oli ottelun 38. minuutti. Mikko Jalkanen keskitti laidalta maalille, ja Bledar Kelmendi tiputti pallon Pyry Korhoselle, joka tykitti vastapallosta pelivälineen komeasti takayläkulmaan.

Bledar Kelmendillä oli puoliajan lopulla tilaisuus viedä Kiffen läpiajosta peräti kolmen maalin karkumatkalle, mutta maalivahti Altti Mäkinen peitti laukauksen ja liimasi nahkakuulan itselleen.

 

Toisella jaksolla Kiffen vähensi prässiään ja panosti vastaiskuihin. JäPS käänsi hallinnan itselleen, vaikkakin todelliset maalintekotilanteet olivat harvassa.

 

Nathael Ishiille avautui tilaisuus paketoida ottelu 79. minuutilla. Eero Forsénin maukas tarjoilu takaviistoon vapautti Ishiin nokikkain JäPS-mokke Mäkisen kanssa. Haltuunotto kuitenkin epäonnistui, ja Mäkinen kaappasi karanneen pallon.

Heti seuraavalla minuutilla ex-Kiffen Kron Rexhepi nousi Hurmurien puolustuksen keskeltä esiin ja puski keskityksen verkkoon. Järvenpääläiset olivat kirineet maalin päähän, kun ottelua oli vielä kymppi jäljellä.

 

JäPS sai kavennuksestaan virtaa, ja ottelun viimeiset hetket olivat Kiffenin osalta armotonta taistelua. Haasteita tuli lisää pelin viimeisellä minuutilla, kun Daniel Stevens sai ajanpeluun vuoksi toisen varoituksensa, ja Kiffen joutui miesalivoimalle. Puolustus kuitenkin kesti, ja loput hoiteli varmasti esiintynyt maalivahti Besart Mustafa.

 

Vapauttava päätösvihellys soi, ja Mustat Hurmurit nappasivat todella tärkeät kolme pistettä plakkariinsa. Joukkue nousi sarjassa kahdeksanneksi ja repi eroa tyvipäähän.

Haastavan alkukauden jälkeen Kiffenin kurssi on kääntynyt. Onnistumiset ovat ruokkineet itseluottamusta, ja päättynyt ottelu oli kolmas peräkkäin ilman tappiota. Tunnelmat joukkueessa olivatkin voittomatsin jälkeen syystäkin riehakkaat.

 

Seuraava ottelu on vuorossa sunnuntaina 9. kesäkuuta, jolloin FC Kiffen matkaa Saimaan rannalle Lappeenrantaan PEPOn vieraaksi.

 

FC Kiffenin kokoonpano: Mustafa, Pyry Korhonen, Sapienza, Antti Korhonen, Stevens, Saikkonen, Murto, Meriläinen, Jalkanen (71. Ishii), Forsén (81. Ruismäki), Kelmendi (63. Kimuenimeso)

 

 

Yleisö: 101

 

TEKSTI: JAAKKO JOKILAHTI