Päätösottelussa vastassa Reipas

Kiffenin sarjakausi 2021 paketoidaan lauantaina Lahden Reipasta vastaan Bolliksella. Pelissä ratkeaa Kiffenin tämän kauden lopullinen sarjasijoitus, joka voi olla mitä tahansa välillä 5 ja 9. Liput otteluun maksavat poikkeuksellisesti vain 5 €.

Ottelu alkaa juhlallisella hetkellä, kun uransa tähän kauteen lopettava eräs kiffeniläinen palkitaan ennen alkuvihellystä.

Kaksi perinteistä seuraa kohtaavat

Ottelussa kohtaa kaksi menneiden aikojen jättiläistä. Reipas on yltänyt tänä vuonna 130 vuoden ikään, kun taas Kiffen juhli syyskuussa 113-vuotista taivaltaan. Siinä missä Kiffenin menestysvuodet ovat olleet 1913, 1915, 1916 ja 1955, ovat Viipurista Lahteen muuttaneen Reippaan mestaruudet osuneet hieman myöhemmille vuosille – 1963, 1967 ja 1970. Viirupaitojen menestystä täydentää seitsemän Suomen cupin voittoa.

Joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen Lahdessa oli jälleen tiukka vääntö.

Kiffenin ja Reippaan viime vuosien kohtaamiset ovat olleet poikkeuksetta tasaisia ja jännittäviä. Sama tahti jatkui kauden ensimmäisessä kohtaamisessa Lahdessa, jossa pisteet jaettiin lukemin 1-1. Kiffen nousi alivoimalla tasoihin muutamaa minuuttia ennen päätöstä.

“Vika matsi pitää päättää hyvin”

Edellisessä ottelussaan Kiffen hävisi Klaukkalassa NJS:lle tiukan pelin jälkeen 0-1, mutta sarjapaikka varmistui MYPAn ja PKKU:n niin ikään hävittyä omat pelinsä. Kauden viimeiseen otteluun Kiffen pääsee siten paineettomista asetelmista, tosin lopulliseen sijoitukseensa Mustilla Hurmureilla on vielä mahdollisuus vaikuttaa. Joukkue on lohkossaan korkeintaan viides ja vähintään yhdeksäs. Kiffeniltä ovat varmasti sivussa pelikieltojaan kärsivät Misael Rearte ja Rasmus Ruismäki.

Nuori, 17-vuotias puolustaja Thomas Saarinen on yksi tämän kauden uusista kiffeniläisistä, ja hän on kahdessa edellisessä ottelussa päässyt vaihdosta kehiin haistelemaan isojen poikien pelejä. Saarinen uskoo, että periaatteessa panoksettomasta tilanteesta huolimatta pelissä riittää yritystä molempien joukkueiden puolelta.

– On tavallaan helpottavaa pelata, kun sarjapaikka on varma. Mutta uskon kyllä, että jokainen jätkä pelaa täysillä. Aina kun mennään kentälle, niin siellä pitää näyttää – minun varsinkin. Kun en ole päässyt kauden aikana hirveästi pelaamaan, niin nyt on hirveä nälkä näyttää, että osaan ja tämä on mun juttu, Saarinen toteaa.

– Reipas tulee varmasti olemaan kova ja pelaamaan ihan täysillä. Meidän pitää olla hereillä. Vika matsi pitää päättää kunnialla, jotta kaudesta jää hyvä maku.

Thomas Saarinen haluaa kauden päättyvän iloisiin tunnelmiin.

Saarinen nostaa esiin työnteon merkityksen, ja uskoo sen olevan ratkaiseva avain voittoon.

– Jatketaan samalla hyvällä duunilla. Töitä pitää tehdä tosi paljon ja liikkeen täytyy olla kunnossa. Pitää juosta todella paljon, sitä fudis nykyään on.

Saarinen pelasi kauden avausottelunsa jo sarja-avauksessa kesäkuussa. Silloin vielä 16-vuotias peluri sai tulikasteensa lohkovoittaja JäPS:n vieraana Järvenpäässä. Kotijoukkueen hyökkäys vilisi nimimiehiä, mukaan lukien Veikkausliigan takavuosien maalitykki Aleksi Ristola.

– Kyllä siinä sai olla hereillä ja paljon tuli pitkää palloa. Minullekin nuorelle kundille se oli ensimmäinen virallinen miesten matsi, niin kyllä siinä joutui koville. Ristolakin sanoi puoliajalla, että “Älä lähde mihinkään, poju, tämä ei ole vielä ohi”, Saarinen naurahtaa.

Vastassa sarjanelonen

Lahden Reippaan lopulliseksi sarjasijoitukseksi on jo varmistunut neljäs tila. Tommi Kautosen luotsaama nuori joukkue on pelannut hyvän kauden ja se petraa selvästi viime kauden kahdeksatta tilaansa.

Edellisessä ottelussaan viirupaidat kaivoivat 4-2-kotivoiton MiPK:sta oltuaan jo 0-2-tappioasemassa. Huomattavaa on, että Reippaan edellisestä ottelusta on launtaina kulunut jo kolme viikkoa.

Reippaan paras maalintekijä on tällä kaudella yhdeksästi osunut Berat Köse, jonka tehokkuuden Kiffen sai tuntea kauden 2020 ainoassa keskinäisessä ottelussa. Hurmurien leirissä tätä peliä muistellaan edelleen hyvillä mielin, johtuen lisäajan huimasta noususta voittoon. Veikkausliiga-kokemustakin omaava Tomi Kult on viimeistellyt kuusi maalia kuten myös Miska Verkko.

Tervetuloa Bollikselle!

Kiffen – Reipas Töölön pallokentällä lauantaina 23.10. klo 14.00. Liput poikkeuksellisesti vain 5 €.

Rost&Co Kiffen-kahvi lämmittää varmasti, ja pikkunälkään tarjolla ovat Seppo-papan grillaamat Wotkinsin makkarat. Tuttuun tapaan myynnissä myös Kiffenin fanituotteita – nopeimmat voivat myös ostaa talven varalle Kiffen-pipon hintaan 15 €. Ottelutapahtuman maksutapoina ovat kortti ja käteinen.

Saavuthan paikalle hyvissä ajoin, sillä yksi kiffeniläinen on päättänyt laittaa nappikset naulaan – muistamme häntä ennen ottelun alkua.

Tervetuloa vielä kerran tällä kaudella kannustamaan Mustat Hurmurit voittoon!

Otteluisäntänä Kultajousi.

Kultajousi