Paluu voittojen tielle Kotkassa

Kiffen haki tehokkaan toisen jakson ansiosta maittavan 4-0-vierasvoiton PeKasta. Mustien Hurmurien maalintekijöinä kunnostautuivat Severi Murto, Peik Koskinen (2) ja Tejan Deen.

1. puoliaika

PeKa aloitti ottelun väkevästi ja Kiffen oli enimmäkseen vastaantulijana. Tolppien väliin palannut Niko Tervonen joutui useampaan otteeseen venymään kotijoukkueen yritysten tielle.

PeKan avausmaali oli ensimmäisen kerran todella lähellä vartin kohdalla, kun vaaralliseksi tiedetty Aapo Hyppönen laukoi tulisesti kohti etuyläkulmaa, mutta Tervonen torjui pallon kulmaksi. Seuranneesta kulmapotkusta Hyppönen sai uuden mahdollisuuden, mutta Peik Koskinen pelasti läheltä lähteneen laukauksen maaliviivalta.

Puoliajan edetessä Kiffen alkoi päästä yhä paremmin peliin mukaan. Paras tilanne nähtiin 25. minuutilla. Tejan Deenin kunnianhimoinen kaukolaukaus tippui ylärimasta maaliviivan tuntumaan, mutta tilanteeseen rynnänneen Mauricio Hopsun pusku päätyi maalivahdin hyppysiin.

Peik Koskisen saldo hakee vertaistaan: kaksi maalia, yksi maalisyöttö ja yksi pelastus maaliviivalta 0-0-tilanteessa. Kuva: Matti Murto

Pian Hopsu oli jälleen yrittämässä maalintekoa, tällä kertaa Muslim Markhiyevin tarjoilusta. Vasurilla lähtenyt laukaus lipui kuitenkin oikealta ohi. Tejan Deen puolestaan keskitti oikealta laidalta keskelle Severi Murrolle, mutta yritys sujahti takakulmasta ohi.

PeKan avausjakson jokainen hyökkäys tuntui olevan vaarallinen. Pelin 39. minuutilla olikin jälleen kotiyleisön vuoro huokailla. Keskitys vasemmalta tavoitti yksin unohdetun Aapo Hyppösen, mutta Niko Tervonen peitti laukauksen erinomaisella vastaantulollaan. Maali roikkui ilmassa, ja pian kulmapotkusta Juuso Laitisen pusku kävi ylärimassa.

Puolustajapulan vuoksi poikkeuksellisesti topparin paikalla nähty Pyry Korhonen laukoi vielä avausjakson viimeisellä minuutilla painavan kaukolaukauksen vastapalloon, mutta Pyryn kolmas perättäinen osuma jäi syntymättä.

2. puoliaika

Toiselle puoliajalle Kiffen tuli kokonaan uudella ilmeellä, ja heti 47. minuutilla alkoi tapahtua. Pyry Korhosen pystysyöttö tavoitti laidasta Peik Koskisen, jonka laukauksen Aleksi Partanen joutui sylkemään eteensä. Paikalla oli kapteeni Severi Murto, joka laukoi kauden avausosumansa maalivahdin längistä. Murto oli heiluttanut maaliverkkoa jo edellisessä PeKa-pelissä Bolliksella, mutta silloin byyri merkittiin loppujen lopuksi omaksi maaliksi.

Kiffenin toinen osuma nähtiin vain muutamaa minuuttia myöhemmin. Muslim Markhiyev pelasi pelivälineen vasempaan laitaan Peik Koskiselle, joka murtautui röyhkeästi boksiin ja laukoi pelivälineen takakulmaan.

Vaikeaa kautta läpikäyvä PeKa tuntui lannistuvan viimeistään toisen takaiskun myötä. Vierailijat jatkoivat selvää hallintaansa, ja verkko heilui jälleen 57. minuutilla. Peik Koskinen teki esityön ja toimitti pallon boksiin, jossa Tejan Deen malttoi odottaa hyvää vetopaikkaa ja lopulta laukoi pelivälineen tolpan kautta häkkiin. Osuma oli Deenille jo kauden viides, ja samalla syntyi hänen yhden kauden maaliennätyksensä Kiffenissä.

Tejan Deen tuuletti viidennen kerran tällä kaudella. Kuva: Matti Murto

Kiffen kruunasi maalijuhlat vartti ennen päätösvihellystä. Vaihdosta kehiin tullut Samuli Heiska pisti vauhtiin Peik Koskisen, joka laukoi tarkasti takanurkkaan illan toisen byyrinsä. Osuma oli Koskisellekin kauden viides, mikä nosti hänet joukkueen maalipörssin kärkeen Deenin rinnalle.

Ottelu oli ratkennut, ja loppu oli pitkälti pelailua. PeKallakin oli vielä muutamia puolittaisia tontteja, mutta Niko Tervonen liimasi pallot varmasti. Tuloksena jo sarjakauden kuudes nollapeli. Selvän 0-4-lopputuloksen myötä Kiffen pääsi yli kuukauden tauon jälkeen kerääntymään perinteiseen voittokuvaan. Joukkue nousi 24 pisteeseen ja jatkaa lohkon neljännellä tilalla.

”Selkeä ryhdistäytyminen tauolla”

Kiffenin päävalmentaja Mako Tukiainen ei ollut tyytyväinen avausjaksoon mutta jakoi suojateilleen tunnustusta toisen puoliajan tasonnostosta, joka ratkaisi ottelun.

– Ensimmäinen jakso pelailtiin vähän sinne päin. Toiselle puoliajalle sitten kerrattiin, mitä siellä kentällä pitäisi tehdä ja tehtiin pieniä muutoksia. Pojathan tekivät sen sitten hyvin ja otimme voiton. Selkeä ryhdistäytyminen tauolla ja saatiin hyvät pisteet, Tukiainen veti pelin yhteen.

Muutaman tukkoisen ottelun jälkeen joukkue sai tärkeitä onnistumisia. Kuva: Matti Murto

Muslim Markhiyev korosti hänkin toisen jakson ryhtiliikettä.

– Peli oli mielestäni aika kaksijakoinen. Ensimmäinen puoliaika ei ollut huono, mutta tiesimme pystyvämme parempaan. Toisella puoliajalla paransimme jokaisella osa-alueella, jolloin jakso oli täysin meidän. Teimme neljä maalia, ja olisimme voineet tehdä enemmänkin, Musu analysoi.

Edessä on nyt pieni tauko. Kiffen palaa pelikentille lauantaina 20. elokuuta, jolloin on edessä pitkä matka Joensuuhun sarjakärki JIPPOn vieraaksi.

– Pyrimme ensi viikolla harjoittelemaan normaalisti, mutta tarkempi ohjelma on vielä hieman auki. Aiomme kuitenkin valmistautua seuraavaan peliin mahdollisimman hyvin, Tukiainen kertoo.

Kiffenin kokoonpano

30 Niko Tervonen
2 Pyry Korhonen
3 Leon Pierce
10 Mauricio Hopsu (62′ -> 9 Samuli Heiska)
14 Severi Murto
17 Tejan Deen (77′ -> 11 Eetu Kolu)
18 Peik Koskinen
19 Joona Tukiainen (77′ -> 7 Valtteri Lohi)
22 Dominic Savolainen
24 Rasmus Ruismäki (82′ -> 6 Fesal Mohamed)
29 Muslim Markhiyev (82′ -> 16 Misael Rearte)

1 Matias Sauramaa

Kooste