Kiffenin vieraana Peli-Karhut

Kiffenin kotiottelut miesten Kakkosessa jatkuvat huomenna lauantaina, kun Bolliksen tekonurmelle saapuu vieraaksi Peli-Karhut Kotkasta. Taistelu tärkeistä sarjapisteistä alkaa klo 18.00.

Kiffen pyrkii takaisin voittokantaan

Kiffen pelasi edellisessä ottelussaan 2-2-tasapelin sarjanousija PPJ:n vieraana Jätkäsaaressa. Kaksijakoinen ottelu jätti parantamisen varaa, vaikka tappiottomien pelien putki kasvoikin jo kahdeksaan.

Hyviä otteita laitapuolustajan tontilla esittänyt Leon Pierce on enimmäkseen tyytyväinen alkukauteen. Kiffen löytyykin sarjataulukosta hyvistä asemista neljänneltä sijalta.

– No kausi on lähtenyt kyllä hyvin käyntiin. Olemme pystyneet esiintymään nyt viikosta toiseen vahvasti ilman tappioita. Se on varmasti aika pitkälti jo preseasonilta lähteneen hyvän joukkuefiiliksen ansiota, Pierce näkee.

Leon Pierce kuuluu alkukauden suurimpiin onnistujiin.

– Puolustuspelimme on ollut vahvaa, emme ole päästäneet montaa maalia. Lisäksi hyökkäyspelissä olemme ottaneet paljon askelia eteenpäin. Erikoistilanteissa pitää olla vielä vahvempia molemmissa päissä. Mutta tästä on hyvä lähteä rakentamaan voitokasta kautta.

Lauantaina Kiffenillä on lopputuloksen suhteen vain yksi tavoite.

– Lauantaina haetaan kolme pistettä pelaamalla kovaa ja yhtenäisesti joukkueena kotiyleisön edessä! Pierce päättää.

– Eiköhän se ole kolme pistettä Bolliksella. Toista tällaista peliä samaan viikkoon ei oteta, totesi puolestaan Pyry Korhonen heti pienen pettymyksen aiheuttaneen PPJ-ottelun jälkeen.

Tiheän otteluohjelman vuoksi Kiffenin kokoonpanossa tullaan todennäköisesti näkemään jonkin verran kierrätystä. Mustat Hurmurit kohtaavat Suomen Cupin vierasottelussa HJS:n jo ensi keskiviikkona.

PeKa tuttu viime kaudelta

Vierasjoukkue PeKa on enemmänkin tuttu korisparketilta, seuran naiset voittivat tänäkin vuonna Suomen mestaruuden. Jalkapallon puolella PeKa aloittaa nyt toisen kautensa Kakkosessa. Viime kaudella sarjanousija sijoittui maalieron turvin Kiffenin edelle viidenneksi. Kuluva kausi lähti liikkeelle kahdella vierastappiolla, ensin KäPalle 3-1 ja sen jälkeen sarjanousija FC Futuralle 2-1. Kotiavauksessa, evakossa Karhulan tekiksellä, kaatui toinen sarjanousija FC LaPa selkein 3-0-lukemin.

Joukkueen runko on kokenut paljon muutoksia viime kaudesta. Valmennusvastuun otti täksi kaudeksi Niko ”Nitti” Ikävalko. Päivätyössään KTP:n pelaajakoordinaattorina toimiva Ikävalko pelasi Veikkausliigassa uransa aikana yli 100 ottelua, minkä lisäksi hän puki Suomen maajoukkuepaidan päällensä toistakymmentä kertaa nuorten maajoukkueissa. Joukkueen kokeneista runkopelaajista useampi siirtyi täksi kaudeksi pelaamaan Kolmosessa taistelevaan Haminan Pallo-Kissoihin. Tämän kauden PeKasta kiffeniläisille tutuin lienee Mustissa Hurmureissa kaudella 2019 pelannut Nathael Ishii. Ykkösessä pelaavan KTP:n kanssa tehty farmisopimus tuo kauden aikana varmasti lisävahvistuksia Peli-Karhujen kokoonpanoon.

Cico Toure teki ainoat osumat viime kauden kohtaamisessa Bolliksella.

Joukkueet kohtasivat viime kaudella kahdesti, ja molemmat voittivat kotiottelunsa. PeKa Kotkassa 2-1 ja Kiffen muutamaa päivää myöhemmin Bolliksella 2-0.

Tervetuloa Bollikselle!

Ottelu pelataan Bolliksen uudella tekonurmella (Pallokenttä 1) Kisahallin päässä.

Kahvio palvelee ottelutapahtuman ajan. Tarjolla limpparia, teetä, Kiffen-kahvia, Chef Sepon leipomia makoisia kahvipullia sekä grillistä Wotkinsin makkaroita. Lauantaille Chef lupaili myös hodareita ja alkoholitonta oluttakin. Fanituotepuolella uudet Kiffen-kaulahuivit sekä kahvimukit myynnissä hintaan 20 €.

Sisäänkäynti Bollikselle tuttuun tapaan Bolt Arenan päästä. Lipunmyynti sijaitsee kahviotilan kupeessa.

Liput: 8,00 € aikuiset / 5,00 € alennusryhmät. Ukrainan passin omaaville ilmainen sisäänpääsy (passi vaaditaan).

Maksutapoina korttimaksu, MobilePay ja käteinen.