Piste tuliaisena Joensuusta

Kiffenin lauantainen vierailu Joensuussa päättyi pistejakoon kuumassa kamppailussa. Mustien Hurmurien ainokaisesta vastasi Misael Rearte. Samalla Kiffen aiheutti JIPPOlle kauden ensimmäisen pistemenetyksen sen kotikentällä. Tuloksesta jäi kuitenkin hieman hapan maku, sillä kotijoukkueen tasoitus syntyi ottelun lisäajalla.

20.8. JIPPO – Kiffen 1-1 (0-0)

1. puoliaika

Ottelu alkoi Kiffeniltä hermostuneesti. Joukkue tippui matalaan blokkiin ja antoi JIPPOn jauhaa. Kotijoukkueen korkea prässi söi terän vierailijoiden avauspelaamisesta.

JIPPO oli askeleen verran edellä, ja Kiffen joutui turvautumaan rikkeisiin. Joukkue saikin muutamia vapaapotkuja mukavilta paikoilta, mutta Kiffen kesti. Ottelun alun näkyvin hahmo oli JIPPOn vasen laituri Ryohei Fujimura, joka haastoi Kiffenin puolustusta rohkeasti.

Kiffenin ensimmäinen maalipaikka nähtiin 11. minuutilla Joona Tukiaisen riistäessä pallon. Peik Koskinen nousi laitapakin tontilta parilla seinäsyötöllä, mutta JIPPO-puolustus ennätti väliin juuri Koskisen murtauduttua rangaistusalueelle.

Neljätoista osumaa kuluneella kaudella tehtaillut Miro Turunen oli lähellä viedä JIPPOn johtoon 35. minuutilla, kun tämä murtautui oikealta lähelle maalia. Kiffen-maalilla Niko Tervonen venyi kuitenkin jalkatorjuntaan. Puoliajan lähestyessä loppua Toni Tahvanainen laukoi pomppivaan palloon ja Tervonen joutui torjumaan kulmaksi. Vielä 43. minuutilla pitkän rajaheiton jälkeen pallo jää pomppimaan pilkkutäplän kohdalle ja Miro Turunen tykitti elämänsä kyllyydestä yli maalin.

Mehtimäellä nähtiin fyysinen kamppailu.

Kiffenin avausjakson paras tilanne avautui Mauricio Hopsulle. Tejan Deen harhautteli laidalla ja antoi nopean keskityksen, mutta Hopsun pusku meni etukulmasta ohi.

2. puoliaika

Kiffen suoritti puoliajalla vaihdon: keskikentän pohjalla Rasmus Ruismäki teki tilaa Misael Reartelle.

Toisella jaksolla Kiffen käänsi hallintaa itselleen. Joukkue prässäsi alussa aggressiivisemmin. Kiffen sai jatkuvasti enemmän riistoja ja piteneviä pallonhallintajaksoja.

Kiffen haki väkevästi avausmaalia. Pelin 58. minuutilla Deen nousi läpi keskeltä ja siirsi viereen Muslim Markhiyeville, joka jatkoi pallon Joona Tukiaiselle. Pallo ajautui takaviistoon Tejan Deenille, jonka yritys karkasi yli.

Myös JIPPO väläytteli vaarallisuuttaan. Tunnin paikkeilla Fujimura siirteli palloa boksin reunalla, ja Tervonen venytti yläkulmaa kohti suuntautuneen vedon tielle.

Kiffenin pelirohkeus oli kasvanut puoliajan edetessä, ja joukkue esitti paikoin erinomaista jalkapalloa. 67. minuutilla hyvän hallintajakson päätteeksi Muslim Markhiyev sitoi joukon vastustajia kiinni itseensä, ja Misael Rearte hyödynsi syntyneen tilan ja vei vierailijat johtoon upealla kaukolaukauksella etuyläkulmaan. Osuma oli Misan kauden toinen.

Kiffenin johto-osuma näytti maistuvan eniten kovat juoksukilometrit kellottaneelle Mauricio Hopsulle.

JIPPO suoritti takaiskun jälkeen ratkaisevan vaihdon Terrence Smithin korvattua Toni Tahvanaisen. Kotijoukkueen hyökkäyspelistä tuli hetkessä nopeampaa. Fujimuralle pelattiin 73. minuutilla pallo rangaistusalueen reunalle. Harhautukset purivat Kiffen-puolustajiin, mutta Tervosen nyrkit olivat kovan vedon tiellä. Smithin ja Turusen yhteispeli alkoi toimimaan välittömästi. 76. minuutilla Smith keskitti maalin eteen rynnistäneelle Turuselle, joka yritti ohjata pallon sisään, mutta pallo otti osumaa Kiffen-puolustajista ja linjatuomari osoitti kulmalipulle.

Kiffenillä oli 80. minuutin tienoilla pari paikkaa tuplata johto. Ensin Tejan Deen nousi väkisin päätyrajalta rangaistusalueelle, mutta JIPPO-puolustus blokkasi etukulmaa kohti lähteneen vedon. Hetkeä myöhemmin Mauricio Hopsun kentällä korvannut Eetu Kolu pelattiin vasemmalta laidalta vapaasti läpi JIPPOn nostaessa linjaansa, mutta vaikeasta asennosta lähtenyt veto meni suoraan Piiraisen syliin.

Siististi sujunut ottelu alkoi kuumentua loppua kohden. Ottelun erotuomari nosti viimeisen kahdenkymmenen minuutin aikana kuusi keltaista, joista neljä vieraille.

JIPPO iski pienoisen pyörityksen päätteeksi lisäajan ensimmäisellä minuutilla tasoituksen. Oikealta vahvasti noussut Miro Turunen lähetti matalan keskityksen maalinedustalle ja pallo meni kuin menikin ratkaisevalla hetkellä vähän kompuroineen Terrence Smithin jaloista takanurkkaan.

Kotijoukkue antoi vähän painetta vielä lisäajan loppuhetket, mutta Kiffen-puolustus kesti ja pisteet jaettiin. Keskinäisten otteluiden pisteet 4-1 lohkojohtajaa ja nousijasuosikkia vastaan on hyvä suoritus, vaikka täyden pistepotin karkaaminen söikin miestä Hurmurileirissä.

Valmennuksen kommentit

Kiffen-päävalmentaja Mako Tukiainen oli mietteliäs tasapelin jälkeen.

– Harmittaa kyllä, oli iso ryöstö nyt otettavissa, Tukiainen huokaisi.

Kaksijakoinen ottelu mentiin päästä päähän, kotijoukkueen hallitessa alkutapahtumia ja Kiffenin toisen jakson ensimmäistä puolituntista.

– Ensimmäinen jakso meiltä selkeästi heikompi, toisella tultiin kyllä ryhdikkäämmin peliin ja saatiin pallolista peliäkin toimimaan paremmin. Oli omat hetkemme, missä vietiin peliä meidän merkeissä. Kaiken kaikkiaan varmaan ihan oikeutettu lopputulos, Mako päätti.

Valmennuksen jäsen Atte Wahlstedt jakoi päävalmentajan harmituksen.

– Ehkä huomenna on parempi fiilis, mutta tällä hetkellä suoraan sanoen vituttaa. JIPPO on pelannut kotona seitsemän peliä ja ottanut seitsemän voittoa, joten siihen nähden se yksi pistekin täältä on kyllä hyvä suoritus, Atte tuumi.

– Lähdetään hakemaan voittoa, jos ja kun tulee vielä yksi kohtaaminen (ylemmässä loppusarjassa) JIPPOa vastaan, Atte täräytti.

Kiffenin kokoonpano

30 Niko Tervonen
2 Pyry Korhonen
8 Riku Heinonen
10 Mauricio Hopsu (-> 73′ 11 Eetu Kolu)
14 Severi Murto
17 Tejan Deen (-> 86′ 9 Samuli Heiska)
18 Peik Koskinen
19 Joona Tukiainen (-> 90+1′ Cheikh Toure)
22 Dominic Savolainen
24 Rasmus Ruismäki (-> 46′ 16 Misael Rearte)
29 Muslim Markhiyev

12 Martin Kella
7 Valtteri Lohi
25 Liam Lokake

Kooste

Seuraavat ottelut

Kiffen palaa takaisin Bollikselle kahden peräkkäisen paikallisottelun merkeissä.
Ensi perjantaina vastassa Atlantis FC ja 31. päivä KäPa mustavalkoisessa derbyssä.

Loppukauden otteluohjelma on muutenkin erittäin kotivoittoinen.
Tervetuloa kannustamaan Mustat Hurmurit voittoon!