Pisteet matkasivat Järvenpäähän

Sarjakärki tuli kylään ja oli maalin verran parempi.

15.8. Kiffen – JäPS 0-1 (0-0)

1. puoliaika

Ensimmäinen puoliaika oli kaksijakoinen. Kiffen oli alussa hyvällä jalalla liikkeellä, mutta ottelun hallinta kääntyi ensimmäisen jakson edetessä vieraille. Vieraat olivat myös monta kertaa lähellä maalintekoa, mutta Kiffen-puolustus kesti.

4. minuutilla JäPS sai rangaistusalueen reunalta vapaapotkun. Kiffen-puolustus selvitti tilanteen ja lähetti Cheikh Touren läpiajoon, mutta JäPS-vahti Altti Mäkinen peitti hienosti vedon. 13. minuutilla Hedi Khayat murtautui oikean laidan kautta sisään, mutta peippailut boxin sisällä eivät purreet Cherif Ndiayeen ja Antti Korhoseen. Niko Tervonen torjui vielä perään Aleksi Ristolan yrityksen.

Vieraat saivat kourallisen kyseenalaisia vapaapotkuja 1. puoliajan lopulla, mutta yritykset eivät aiheuttaneet Tervoselle ongelmia. Cheikh Toure joutui jättämään kentän 41. minuutilla  ja Tejan Deen tuli tilalle.

2. puoliaika

Toinen puoliaika alkoi tunnustelevissa tunnelmissa. 53. minuutilla Mauricio Hopsu pääsi nousemaan vapaasti oikealta, mutta veto karkasi reilusti yli maalin. Voimistuvat sadekuurot hidastivat pelinrakentelua, eikä kummoisia maalipaikkoja nähty hetkeen.

73. minuutilla juuri vaihdosta sisään tullut Leevi Saikkonen väänsi väkisin itsensä boxiin ja lähetti pallon maalin eteen. Tejan Deen ei saanut sudittua JäPS-puolustajien ympäröimänä palloa sisään, eikä jälkitilanteesta kokeilleen Riku Heinosen maanuoliainen yllättänyt JäPS-vahti Mäkistä.

75. minuutilla JäPS-hyökkäys pelasi vasemmalla laidalla hienosti yhteen ja Herkko Kuosa pääsi viimeistelemään taka-alakulmaan.

Kiffen ryhdistäytyi takaiskusta. 83. minuutilla Pyry Korhosen keskitys löysi takatolpalta Misael Rearten, mutta ”Misan” yritys blokattiin. Vähän alle minuutti myöhemmin Leevi Saikkonen pelattiin oikealta laidalta puolittain läpi, mutta Mäkinen yletti matalan vedon tielle. Alle kolme minuuttia edellisestä Deen lähetti korkean keskityksen maalin eteen ja Rearte nousi yläilmoihin, pusku kuitenkin hipoi vain ylärimaa.

Enempää tilanteita ei nähty ja JäPS lähti kotimatkalle kolme pistettä rikkaampana.

 

Kiffenin kokoonpano

30 Niko Tervonen
2 Pyry Korhonen
3 Leon Pierce
4 Riku Heinonen
5 Antti Korhonen
10 Mauricio Hopsu -> 72′ 13 Leevi Saikkonen
14 Severi Murto -> 72′ 24 Rasmus Ruismäki
16 Misael Rearte
20 Demba Camara -> 59′ 29 Muslim Markhiyev
26 Cherif Ndiaye
27 Cheikh Toure -> 41′ 17 Tejan Deen

12 Axel Anderson
18 Kasper Eriksson 
21 Ilmari Lappalainen

 

Kiffenin seuraava ottelu on vieraissa, mutta tällä kertaa matkataan Koillis-Helsinkiin:
Atlantis – Kiffen Pukinmäessä lauantaina 21.8. klo 17.00.