Pistejahtiin Pallomyllyyn: ”Olemme valmiita ja nälkäisiä”

Kiffen tavoittelee pistepottia perjantaina Atlantis FC Akatemian vieraana. Huipputärkeä ottelu pelataan Myllypuron Pallomyllyssä klo 20.00 alkaen.

”Meidän on treenattava paremmin”

Kiffen kärsi neljännen peräkkäisen tappionsa viime perjantaina paikallisottelussa PK-35:lle. Mustafa Beyain osumien myötä pisteet lähtivät Bollikselta Koillis-Helsinkiin lukemin 0-2. Sarjasijoitus valahti seitsemänneksi, mutta ristiinpelaamisen ansiosta pelkkä maaliero erottaa Kiffenin karsintoihin oikeuttavasta vitostilasta.

– Mielestäni ei PK meitä niin paljon parempi ollut siinä. Päästettiin ekalla puoliajalla helppo maali, siinä tuli taas pari virhettä putkeen, se oli niin sanottu halpa maali. Mutta eipä meilläkään ekalla puoliajalla paikkoja kyllä ollut, paitsi se yksi, jonka Spige (Samuli Heiska) pääsi vitosen kulmalta laukaisemaan. Toisella puoliajalla virheemme jälkeen rupesimme nostamaan, ja PK pääsi sitä kautta vastaiskuihin ja paikkoihin. Se oli mielestäni aika tasainen peli. Jos miettii pallollista pelaamista, niin se on parantunut meillä, mutta jos sillä ei tule pisteitä, niin se ei hirveästi lämmitä, päävalmentaja Juuso Kevari korostaa.

– Tällä viikolla ollaan palattu vähän siihen, että pitäisi taas ruveta tekemään enemmän hommia joukkueena ja olla sitoutuneempia joukkueeseen. Viimeiset kolme viikkoa tulokset ovat olleet huonoja, ja treenien osalta sitoutuminen ei ole ollut ongelma, mutta se, että miten ollaan läsnä ja paikalla harjoituksissa. Jos treenaamme kaksi kertaa viikossa ja pelaamme sellaisia vastustajia vastaan jotka treenaavat 6-7 kertaa viikossa, niin en tiedä, voiko tulos hirveästi parempi olla. Meidän pitää pystyä treenaamaan paremmin.

Leksa syksyn pirteitä hahmoja

Ykkösessä pelaavasta Käpylän Pallosta kesken kauden Kiffeniin siirtynyt Leo Ussher, 21, on esittänyt positiivisia otteita ja ollut alakerran johtavia hahmoja.

– Omalta kohdaltani pelit ovat menneet mielestäni suht ok, mutta haluan kyllä vielä parantaa. Joukkueen tulokset ovat olleet aika huonoja. Minusta tuntuu, että olemme silti pelanneet paremmin kuin miltä tulokset ovat näyttäneet. Siksi olemme valmiita ja nälkäisiä viimeiseen kolmeen peliin, Leksa vakuuttaa.

Päävalmentaja Kevari kehuu Leksan edesottamuksia.

– Leo on tuonut tosi paljon siihen, että pystymme pitämään nyt palloa joukkueena ja meillä on selkeä pelisuunnitelma, jota pyrimme viemään eteenpäin. Leo on siinä mielessä ollut tosi iso apu. Hän on onnistunut meillä, ja sitä hän tuli hakemaankin. Korkeammalta kun tulee ja hakee peliaikaa, minuutteja ja onnistumisia, niin siinä hän on onnistunutkin hyvin.

Leo ”Leksa” Ussher kiitti faneja Reipas-ottelun päätyttyä.

Leksa hehkutti tiistain harjoitusten meininkiä. Pelaajat haluavat tosissaan voittaa pelkät joukkueen sisäiset treenipelit.

– Varsinkin tänään on ollut hyvä fiilis treeneissä. Kova kilpailuhenki ja pien- ja loppupeleissä hyvä fiilis.

Kiffen kohtaa Atlantis FC Akatemian poikkeuksellisesti halliolosuhteissa Myllypuron Pallomyllyssä. Mustat Hurmurit eivät ole viime vuosina pelanneet sarjaotteluita hallissa ja tilanne on uusi itse kullekin. Sen sijaan harjoituskaudella Kiffen vieraili myös Pallomyllyssä, jossa se kauden ensimmäisessä ottelussaan tammikuussa kaatoi Kolmosessa pelaavan Union Plaanin 3-0.

– Vähän outoa, pitkästä aikaa halliin. Varmaan vähän eri fiiliksellä ja näin, mutta odotan kyllä innolla, että pääsemme takaisin pelaamaan.

– Voitto haetaan yhteispelillä, kovalla hengellä ja sillä, että jokainen täyttää oman roolinsa. Samalla fiiliksellä kuin tänään tiistaina treeneissä, niin uskon, että sillä se voitto kyllä tulee ihan varmasti, Leksa päättää.

Vastassa fyysinen ja juoksuvoimainen joukkue

Atlantis FC Akatemia otti edellisessä ottelussaan 1-0-vierasvoiton viime aikoina hyvässä vireessä olleesta PPJ:stä. Atlantis Akatemia itse katkaisi seitsemän ottelun voitottoman putkensa. Samalla joukkue nousi sarjassa yhdeksänneksi, pisteen päähän Kiffenistä. Huipputasaisessa sarjassa Atlantis Akatemiallakin on edelleen hyvät mahdollisuudet yltää viiden joukkoon ja nousukarsintoihin.

Kiffenin tavoin Atlantis Akatemian haasteena on ollut maalinteko, sillä joukkue on tehnyt 19 ottelussa vain 16 maalia, vähiten heti sarjajumbo TiPS:n jälkeen.

Leo Ussherille Atlantis Akatemia on tämän kauden osalta uusi vastustaja.

– Tunnen heidät jotenkin, kyllä heitä vastaan on tullut pelattua. Ei ikinä oikeastaan tiedä mitä odottaa, yksilöt tekevät siellä välillä vähän mitä sattuu. He ovat vaarallinen jengi ja näin. Jännä peli tulee.

Kiffen treenasi tiistaina Bolliksen kaatosateessa. Loppupelin voitosta käytiin kovaa taistelua.

Päävalmentaja Kevari nostaa vastustajasta esiin juoksu- ja kaksinkamppailuvoiman.

– Nämä ovat nyt sellaisia otteluita, jotka meidän on pakko voittaa, jos haluamme viiden joukkoon. Mitä olen Atlantis Akatemian peliä katsonut, niin sieltä tulee aivan helvetin kovaa juokseva joukkue. He pyrkivät voittamaan kaksinkamppailut ja sekoittamaan sillä vastustajan peliä ja voittamaan. Jos pääsemme irti kaksinkamppailuista emmekä joudu painimaan, niin silloin olemme vahvoilla. Mutta jos joudumme painimaan, tulee tiukka peli.

Atlantis Akatemian joukkueessa on useita kiffeniläisille tuttuja pelaajia. Kolme maalia iskenyt kärki Cheikh Cico Toure johtaa edelleen joukkueen sisäistä maalipörssiä, vaikka ei ole pelannut hetkeen. Muista ex-kiffeniläisistä Daniel Åkerlund on osunut kahdesti ja Demba Camara ja Misael Rearte molemmat kerran.

Kauden avauskohtaamisessa Bolliksella huhtikuussa Atlantis Akatemia rankaisi Kiffenin tehottomuudesta ja voitti 2-0.

Atlantis FC Akatemia – Kiffen perjantaina 22.9. klo 20.00 Pallomyllyssä.