Kiffen kohtaa PPJ:n vierasottelussa Jätkäsaaren tekonurmella maanantai-iltana klo 19.00.
Kiffen janoaa seuraavaa voittoa
Kiffen kaatoi kauden toisessa ottelussaan Bolliksella NJS:n selvästi 3-0 ja kasvatti tappiottomien ottelujen putkensa jo seitsemään. Seuraavaksi joukkue kohtaa vieraskentällä Jätkäsaaressa sarjanousija PPJ:n. Takavuosien liigapelaajia vilisevä joukkue tuskin tulee päästämään Mustia Hurmureita helpolla.
– Kova ottelu odotettavissa, vastustajalla on muutama kokenut pelimies ja nuorta intoa. Meidän täytyy varmasti olla koko ottelun ajan keskittyneitä ja huolellisia omassa tekemisessämme, jotta pisteet lähtevät Kiffenin mukaan, päävalmentaja Mako Tukiainen toteaa.
– Meillä on nyt aika hyvä draivi päällä, jo seitsemän ottelun tappioton putki. Jatketaan siitä eteenpäin ja jatketaan hyviä otteita, kommentoi edellisessä ottelussa maalin tehnyt ja syötön antanut Peik Koskinen.
Kiffenin terveystilanne jatkuu melko hyvänä. Poissa ovat varmuudella loukkaantumisten vuoksi Valtteri Lohi ja Liam Lokake sekä Santahaminassa armeijassa oleva Martin Kella. Lisäksi päävalmentaja Tukiainen on kertonut Mauricio Hopsun ja Dominic Savolaisen olevan myös sivussa. Muutaman muun pelaajan pelikunto katsastetaan sunnuntain iltatreeneissä.
Vastassa nimekäs joukkue
PPJ jatkaa vuonna 1935 perustetun Pallo-Poikien perinteitä. Länsihelsinkiläinen seura on viime vuosina kasvanut pitkäjänteisen työn ansiosta pelaajamäärältään Helsingin toiseksi suurimmaksi. Seuran edustusjoukkue nousi täksi kaudeksi Kakkoseen voittamalla raumalaisen Pallo-Iirot kaksiosaisessa karsinnassa vierasmaalisäännön turvin. Junioripuolen voimasta on osoitus se, että seuran A- ja B-pojat taistelevat tasapäisesti paikasta kesän SM-sarjaan.
Kauden JIPPOa vastaan 0-2 tappiolla aloittanut PPJ nappasi toisesta ottelustaan suvereenin 5-0-vierasvoiton toisesta nousijasta, Lappeenrannan Pallosta. Joukkueen kokoonpano on todella nimivahva, ehkä jopa kovian kaikista Kakkosen joukkueista. Veikkausliigaa seuranneille tuttuja nimiä ovat Antto Tapaninen, Fredrik Lassas, Pyry Kärkkäinen, Tommi Kari ja Tuomas Mustonen. Heidän lisäkseen pelaajalistalla on muutama kokenut Kakkosen pelimies, ja ryhmää täyttävät nuoret ja näytönhaluiset A-juniorit.
Joukkueet kohtasivat talvella kerran. Viereisessä Jätkäsaaren PPJ-hallissa pelattu ottelu päättyi kotijoukkueen ansaittuun 2-0-voittoon. Tämä varmasti tuo lisävirtaa seitsemän tappiottoman pelin putkessa marssivaan Kiffeniin.
Veikkauksen kertoimet otteluun:
1X2: PPJ 3,30 – tasapeli 4,00 – FC Kiffen 1,90
Aasialainen tasoitus: PPJ +0,5: 1,83 – FC Kiffen -0,5: 1,87