Riku jatkaa Kiffenissä

Viime kaudeksi FC Espoosta Kiffeniin siirtynyt Riku Heinonen jatkaa Mustissa Hurmureissa myös kaudella 2021.

Kokenut Riku on pelannut uransa aikana niin Veikkausliigassa, Ykkösessä kuin Kakkosessakin ja tuo mukanaan johtajuutta Kiffenin nuoreen joukkueeseen. Keskikentän pohjan lisäksi pelipaikkana voi olla tarvittaessa topparin tonttikin.

Valmentaja Mako Tukiainen on erittäin tyytyväinen ensimmäisestä jatkosopimuksesta: ”Rikulla oli kova kysyntä pääkaupunkiseudulla, mutta on hienoa että hän halusi jatkaa Kiffenissä”.

Heinonen itse kuvailee omia tunnelmiaan ensimmäisen Kiffen-kauden jälkeen: ”Meillä oli kasassa hyvä joukkue ja Bolliksella nähtiin ehkä koko Kakkosen hurmaavinta jalkapalloa. Nyt kun vain saataisiin pelattua normaali kausi ja lisää yleisöä Bolliksen lehtereille, niin mikä siinä olisi pienen ihmisen pelatessa. Olen hieman katsellut ensi kauden alustavia lohkojakoja ja sanoisin, että kyllähän Kiffen on varmasti yksi kuumimmista nousijasuosikeista. Henkilökohtaisesti odotan eniten vierasottelua MYPAa vastaan, on hienoa palata Myllykoskelle. Mutta katsotaan rauhassa, mihin Kiffenin ”Let’s Go” -meininki riittää kaudella 2021. Nähdään matseissa!”

Lisää sopimusuutisia on luvassa jo sunnuntaina klo 12.00.