Kiffen ja Seppo ”Sepi” Felt ovat tehneet valmennussopimuksen koskien kautta 2022 ja näin ollen Kiffenin edustuksessakin pelannut Felt tulee pitämään huolta Mustien Hurmureiden maalivahdeista tällä kaudella.
Seppo kuvailee omaa uraansa jalkapallon parissa seuraavasti:
– Pelasin HJK:ssa A-junnuihin saakka, ja sen lisäksi minulla on myös poikien maaotteluita. Vuonna 1988 pelasin yhden kauden Jyrki Heliskosken alaisuudessa Suomen mestaruuden voittaneessa HJK:ssa, valitettavasti vain peliminuutteja ei kertynyt. Myöhemmin tutuiksi tulivat myös KäPa, HIFK, FC Kontu, TiPS, IF Gnistan sekä Kiffen, jossa pelaajaura tuli päätökseen vuonna 2000, minkä jälkeen aloitin valmentamisen. Valmentaminen alkoi kaudella 2001 HJK:ssa C-ikäisten (86- ja 87-syntyneet) maalivahtien kanssa, ja kolme seuraavaa kautta jatkoin HJK:n B- ja A-nuorten parissa. Kaudet 2005–2006 olin FC Espoon miesten edustusjoukkueen maalivahtivalmentajana. Vuosi 2007 oli itselleni välivuosi, ja sen jälkeen palasin HJK:n organisaatioon, Klubi 04:n sekä A- ja B-junioreiden maalivahtivalmentajaksi. Kausi 2012 toi Veikkausliigan mestaruuden HJK:n maalivahtivalmentajana, ja sen jälkeen jatkoin Klubi 04:ssä vuoteen 2015 saakka, minkä jälkeen olin yhden kauden FC Viikinkien miesten maalivahtivalmentaja Kakkosessa. Käpylän Palloon siirryin keväällä 2017, ja siellä pidin maalivahdeista huolta viisi kautta.
Tervetuloa Kiffeniin, Seppo!