Seuraikoni Jerellä edessä kymmenes kausi

FC Kiffeniä jo vuodesta 2012 edustanut Jere Jääskeläinen on mukana Mustissa Hurmureissa jälleen ensi kaudella. Hänellä on siten edessä jo kymmenes kausi Kiffenissä. Viime kaudella Jere pelasi puolustajana.

Viime kausina loukkaantumiset ovat kiusanneet pahasti seinäjokelaisen jalkapallokoulun kasvattia, joka kävi urallaan melkein ulkomaillakin eksyttyään Raumalle pariksi kaudeksi kymmenkunta vuotta sitten. Kasvattajaseurassaan TP-Seinäjoessa hän pelasi Kakkosta ensimmäisen kerran jo 15-vuotiaana. Hän oli mukana myös SJK:ssa aivan sen toiminnan alkuvaiheessa.

Sanavalmis nottajokelainen on myös yksi Kiffenin mediatiimin suosikeista. Heittipä pohojaalaselle millaisen rapalan tahansa, tarttuu hän aina siihen. Vastauksiin sisältyy myös hersyvä huumori.

– Jere on puheliain koskaan tapaamani eteläpohjalainen, mediavastaava Jaakko Jokilahti laukoo.

Jeren suunnitelmat tulevalle kaudelle ovat selvät.

– Pakkohan se oli jatkaa, kun ei päästy kunnolla saunomaan tänä vuonna! Nuoria härkiä ja kivoja jannuja joukkue täynnä, niin mielellään tuossa jutussa on mukana, alkavat jo kestää kovempaakin v*ttuilua! Oma tavoite on, etten kävisi kauden aikana kuin maksimissaan kolme kertaa lääkärin vastaanotolla vammojen takia. Osa pojista ei ole koskaan nähnyt minua täydessä kunnossa, ja sen haluaisin muuttaa. Ja totta kai vaalin hurmurihenkeä, Jere kertoo.

Päävalmentaja Mako Tukiainen nostaa esiin Jeren arvon joukkueen hengenluojana.

– Jere on joukkueen nestori, jota loukkaantumiset ovat vaivanneet. Siitä huolimatta hän luo positiivista fiilistä Hurmureihin, Tukiainen korostaa.

Seuraava sopimus julkistetaan tiistaina klo 12.00.

Aloita keskustelu

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

73  +    =  79