Sunnuntaina Porvooseen – ”Hyvä fiilis ja kova asenne!”

Viime aikoina nousujohteisesti esiintynyt Kiffen palaa pieneltä tauolta sunnuntaina ja kohtaa Porvoossa FC Futuran. Paikallisella keskusnurmella pelattava ottelu alkaa klo 17.00.

Kiffenin otteet ovat parantuneet jatkuvasti, ja edellisessä ottelussa PEPO sai kyytiä Bolliksella 4-1. Sarjakauden avauksessa Atlantis Akatemialle kärsityn 0-2-kotitappion jälkeen Mustat Hurmurit ovat pelanneet viisi ottelua peräkkäin ilman tappiota, ja viime pelissä saatiin aikaan myös kauan kaivattuja maaleja.

Futuran täksi kaudeksi Kiffenin mustaan asuun vaihtanut Emil Lehtinen kertoo, että joukkueessa on tällä hetkellä vahva henki. Se välittyy myös pelikentälle.

– Treeneissä on koko ajan tekemisen meininki ja kaikki yrittää parhaansa – niin valmennus kuin pelaajatkin. Joukkueen yhteishenki ja pelaaminen yhdessä myös parantuvat koko ajan.

Lehtinen viihtyy parhaiten keskikenttäpelaajana, mutta PEPO-ottelussa hänet nostettiin vaihdosta Samuli Heiskan tilalle piikkiin. Lehtinen toivoo, että maaliverkot soivat lähitulevaisuudessa.

– Haluaisin olla enemmän paikalla treeneissä, jotta olisi koko ajan hyvä pelituntuma. Työt ovat vaikeuttaneet treeneissä käymistä ja aikatauluja. Mutta haluan auttaa mahdollisimman paljon joukkuetta voittamaan jokaisen ottelun. Maalihanat pitää saada vielä auki.

Sunnuntaina Lehtinen kohtaa vanhan seuransa FC Futuran. Porvoolaiset ovat sarjassa viimeisenä eivätkä ole voittaneet vielä peliäkään, mutta ylimielisyyteen ei ole varaa. Sitä korostaa myös viime ottelussa kauden avausminuuttinsa pelannut Riku Heinonen.

– Me ollaan oikeastaan vasta alettu vähän näyttämään sitä, mihin me pystytään. Luulen, että tästä tullaan jatkamaan aika vahvalla menolla. Ei todellakaan aleta kruisailemaan loppukautta, Riku vakuuttaa.

– Peliin meidän on lähdettävä hyvällä latauksella ja voiton asenteella. Niin kuin aikaisemmin sanoin, mikään piste ei tule ilmaiseksi tässä sarjassa. Omalla pelillämme lähdemme hakemaan kolmea pistettä Porvoosta. Hyvä fiilis ja kova asenne! Emil kuvailee.

– Pelistä tulee varmasti jännittävä ja hyvä taistelu. Totta kai itsellä vielä lisäkipinä ottelussa, koska on vanhoja pelikavereita vastassa. Voittamaan lähden itse aina, oli vastassa kuka tahansa.

Maalivahtiosasto täydentyy tutulla nimellä

Futura-ottelun alla Kiffen solmi sopimuksen maalivahti Martin Kellan, 22, kanssa. Kella on valmennuksen käytettävissä välittömästi. Gnistanin, KäPan ja Atlantiksen juniorijoukkueita läpi käynyt virolaissyntyinen ”Martti” oli mukana Kiffenissä jo kaudella 2020.

Futuralla avausvoitto nappaamatta

Viime kaudeksi Kakkoseen palannut ja sarjapaikkansa niukasti säilyttänyt FC Futura on avannut tämän kauden kahdella tasapelillä ja neljällä tappiolla. Edellisessä ottelussaan joukkue kaivoi 1-1-tasapelin PPJ:n vieraana aina haastavasta Jätkäsaaresta.

Porvoolaisten joukkue kävi talvella läpi pienoisen muutosprosessin. Käskijä vaihtui, kun maineikkaan Roberto Nuccion tilalle tuli pitkän uran Futuran keskikentällä tehnyt Cihan Göcki. Emil Lehtisen lisäksi lähtijöihin lukeutuu mm. Demba Camara, joka siirtyi Atlantis Akatemiaan. Futura kuitenkin solmi Ykkösen nousseen KäPan kanssa farmisopimuksen, mikä tuo lisävoimaa rosteriin. Kiffeniä seuraaville tuttu on Mustia Hurmureita toissa kaudella edustanut keskikenttäpelaaja Kasper Eriksson.

Samuli Heiska iski viime syksynä Kiffenin voittomaalin.

Kiffen ja Futura kohtasivat viime kaudella kahdesti, ja silloin molemmat voittivat vieraspelinsä. Bolliksella nälkäinen Futura hyödynsi kotijoukkueen apaattisuuden ja vei pisteet Itä-Uudellemaalle maalein 1-2. Syksymmällä Kiffen haki vahvan toisen jakson turvin Porvoosta maukkaan revanssin selvin 0-3-lukemin.

FC Futura – Kiffen sunnuntaina 18.6. klo 17.00 Porvoon keskusnurmella.