Helpottavan voiton PPJ:stä kaivanut Kiffen palaa pienen tauon jälkeen kentälle sunnuntaina. Kotiottelu PK Keski-Uusimaata vastaan alkaa Bolliksella klo 16.00.
Alla tärkeä voitto
Edellisessä ottelussaan Kiffen kaatoi Jätkäsaaressa PPJ:n kovan taistelun jälkeen lukemin 2-1. Voiton tärkeimpiä takuumiehiä oli useita huipputorjuntoja esittänyt Axel Anderson, joka pelasi ensimmäisen sarjaottelunsa Kiffenin edustuksessa sitten lokakuun 2021.
– Kivaa oli päästä pitkästä aikaa kundien kanssa taas pelaamaan. Pitkään olen tätä ehtinyt odottaa! 24-vuotias HIFK-kasvatti myhäilee.
Päävalmentaja Juuso Kevari myöntää voiton merkityksen. Ennen PPJ-ottelua Kiffen oli hävinnyt kolme ottelua peräkkäin, ensimmäistä kertaa sitten kauden 2021.
– Se oli vaikea viikko ja siinä oli paljon muutoksia, pelaaminenkin muuttui aika paljon. Siinä mielessä henkisesti ihan älyttömän tärkeä voitto. Ensimmäinen puoliaika oli pelillisesti parasta mitä olemme tällä kaudella esittäneet. Tilastojen mukaan tuplasimme pitkät syöttöketjumme. Niitä oli tullut koko kauden aikana ehkä viisi, nyt saimme jo ekalla puoliajalla kymmenen pidempää syöttöketjua.
Yksi ottelun käännekohdista nähtiin toisen jakson alussa, kun Anderson onnistui 0-1-tilanteessa torjumaan kotijoukkueen rangaistuspotkun.
– Yllättävän itsevarma fiilis oli jo ennen vetoa. Onneksi aavistin oikein, aina siistiä päästä torjumaan rankkari.
⛔️ Axel Anderson!
Byyrit löydät linkin takaa: https://t.co/OiTDvD3MQa pic.twitter.com/dt5iScR73E
— FC Kiffen (@FCKiffen) July 14, 2023
– Toisella puoliajalla Axel pelasti meidät. Ensin huikea rankkutorjunta ja sitten pari muuta hyvää koppia, Kevari suitsuttaa.
Myös lempinimeä ”Merikarhu Anderson” totteleva veräjänvartija vietti alkukauden Kolmosessa pelaavassa Malmin Palloseurassa, joka jahtaa tällä kaudella tosissaan nousua ylemmälle sarjatasolle. Lainapestin ansiosta Anderson sai kerättyä alle tärkeitä peliminuutteja.
– Tosi arvokasta saada kunnolla pelituntumaa pitkän tauon ja loukkaantumisen jälkeen. Huikea porukka Malmilla otti minut hyvin vastaan, heidän kanssaan oli ilo pelata. Iso kiitos ja shoutout MPS:lle, ja tsempit heille loppukauteen! Axel kiittelee.
Loppukauteen Anderson lähtee odottavalla asenteella.
– Haluan totta kai päästä pelaamaan jatkossakin ja jatkaa siitä, mihin torstaina jäätiin. Toivotaan myös joukkueelle paljon onnistumisia ja voittoja loppukauteen.
Sunnuntaina tavoitteena on luonnollisestikin ottaa voitto.
– PKKU kaatuu rohkealla pallollisella pelillä ja luotolla omaan tekemiseen. Kiffen ja Bollis on aina kova kombo, vaikka onkin sunnuntai, Anderson näkee.
– Prässi oli ehkä heikoin osa-alueemme viime ottelussa. Jos saamme sen kuntoon, olemme treenanneet aika paljon sitä. Sitten luotan siihen, että tulemme tekemään kauden ensimmäiset erikoistilannemaalimme, Juuso Kevari toivoo.
– Mielestäni treeniviikkomme on ollut tosi hyvä. Nyt meillä on ollut tarpeeksi pelaajia treeneissä, joten olemme voineet käydä isoa peliä läpi. Olemme pystyneet tekemään niitä pelillisiä asioita, joita haluammekin. Näkyy, että ollaan vähän uudella asenteella. Kevät oli vaikea. Treeneissä oli vähän porukkaa ja oli tosi vaikeaa harjoitella mitään isompaa. Nyt on tosi hyvä tekeminen treeneissä, Kevari jatkaa.
”Toke” luottaa fyysisyyteen
Andersonin maalinedustaa turvaa kovilla otteillaan tiensä Kiffen-kannattajien sydämiin pelannut toppari Touko Laakkonen. ”Toke” uskookin fyysisyyden olevan isossa roolissa Keravan nuoria taitureita vastaan.
– Painiotteet yleensä toimii kentällä. Muutaman kerran kun antaa pienen niskalenkin, niin ei kaveri uskalla tulla niin kovaa seuraavaan tilanteeseen.

Laakkonen on Andersonin kanssa samoilla linjoilla pelityylistä.
– Rohkeaa peliä vaaditaan. Uskalletaan mennä väleihin, uskalletaan pitää palloa. Ei toki aina mennä ihan laput silmillä, välillä voi pysähtyä ja yrittää löytää ratkaisua toista kautta. Ei haluta joutua liian päästä päätyyn -peliin, se on loppujen lopuksi aika kuluttavaa.
Toke pelasi kausina 2016-2018 PKKU:n riveissä. Vanhoja tuttuja löytyy edelleen joukkueesta.
– Tunnen PKKU-legendat Roni Mäkilän ja Akseli Haapalaisen oikein hyvin. Myös Kaijasillan Noah on tuttu Gnistan-ajoilta. Niillä on hyvin pysynyt tietty core siinä, vaikka nuorten parissa on paljon vaihtuvuutta. He ovat pelanneet monta vuotta Kakkosta yhdessä ja se näkyy pelaamisessa.
Laakkoselta lähtee lämpimät terveiset PKKU-luotsi Rami ”Rambo” Hakanpäälle.
– Ei tarvii niin myrtsinä olla, sitten kun se tappio tulee. Positiivisen kautta, Rami. Koita pitää tunteet kurissa.
PKKU väijyy samoilla sijoilla
PK Keski-Uusimaa majailee sarjassa Kiffeniä pykälän verran alempana kahdeksantena, pisteen vähemmän keränneenä. Edellisessä ottelussaan PKKU otti tärkeän kotivoiton PEPOsta maalein 3-1.
Pitkäaikainen päävalmentaja Rami Hakanpää luotsasi nuoren ryhmän viime kaudella mukaan kärkitaisteluihin, mutta joukkueen tärkeimmät lenkit vaihtoivat maisemaa kauden päätteeksi, heidän joukossaan Sebastian Kamara, Kingsley Kwasi Kwaw ja Robin Källman. Vaihtuvuus onkin tullut Keravalla kotipelinsä pelaavalle joukkueelle viime vuosina tutuksi. Onnistunut hankinta on ollut PK-35:stä siirtynyt hyökkääjä Noah Kaijasilta, joka on maalannut jo kuudesti. Kiffen-puolustus saa olla tarkkana myös hirmuvireessä olevan Yllson Likan kanssa: 18-vuotias hyökkääjä on iskenyt yhteensä neljästi kahdessa edellisessä ottelussa.
Vahvan hyökkäyspelaamisen vastapainoksi joukkue on päästänyt 10 ottelussa 23 maalia.
– Tilanteenvaihdossa he ovat hyviä. Heidän maalimääränsäkin näyttää sen, että tilanteenvaihtoja tulee molempiin suuntiin ja he lähtevät aika kovaa hyökkäämään, jolloin heidänkin pakka aukeaa. Jos olemme tarpeeksi hyviä tilanteenvaihdoissa, uskon, että saadaan hyvä peli. Jos pystymme pitämään pallon kontrollissa pidempiä jaksoja, vähän niin kuin PPJ-pelin ekalla puoliajalla, niin sitten olemme tosi vahvoilla, Juuso Kevari avaa ennakkonäkemyksiään vastustajasta.
PKKU on ollut Kiffenille viime vuosina hankala vastus, sillä Mustien Hurmurien edellinen voitto on kesältä 2017. Viime kaudella Keravalla pelattiin 1-1, ja Bollikselta PKKU vei pisteet mukanaan lukemin 0-2.

Viimeisimmät kohtaamiset
1.10.2022 Kiffen – PKKU 0-2
9.7.2022 PKKU – Kiffen 1-1
11.9.2021 PKKU – Kiffen 2-1
19.6.2021 Kiffen – PKKU 2-4
17.6.2020 PKKU – Kiffen 1-1
15.7.2017 PKKU – Kiffen 0-2
9.5.2017 Kiffen – PKKU 1-2
Tervetuloa Bollikselle!
Kiffen – PKKU sunnuntaina 23.7. Töölön pallokentällä. Ottelu alkaa klo 16.00.
Aikataulu
14.30 alkaen Chef Sepon herkkuja kahviosta ja Wotkinsin makkaraa grillistä.
15.15–15.45 ETKO Special – tule ajoissa ja nauti juomista erikoishintaan.
16.00–18.00 Kiffen ja PKKU mittelevät Bolliksen nurmella.

Pääsyliput: aikuiset 10 € ja opiskelijat/eläkeläiset 5 €. Maksutapoina korttimaksu, MobilePay ja käteinen. Käteistä käytettäessä toivomme tasarahaa lipunmyynnin nopeuttamiseksi.
Sisäänpääsy: Sisäänpääsy Pallokentälle tapahtuu Bolt Arenan puoleisesta päädystä. Lipunmyynti sijaitsee portin välittömässä läheisyydessä. Jonojen välttämiseksi toivomme yleisön saapuvan paikalle hyvissä ajoin ennen ottelun alkua.
Bolliksen kahvio palvelee ottelutapahtuman ajan. Tarjolla muun muassa limua, teetä, alkoholitonta olutta, Kiffen-kahvia, Kiffen-fanituotteita, Chef Sepon leivonnaisia sekä grillistä tuttuun tapaan Wotkinsin makkaroita kuin myös hodareita.
Pitkän linjan urheiluvaikuttaja ja Kiffenin kunniajäsen ja aateloitu Musta Hurmuri Erkki ”Eki” Alaja nukkui pois torstaina. Koko Kiffen-perhe ottaa osaa Ekin omaisten ja läheisten suruun. Alajan muistoa kunnioitetaan juuri ennen ottelun alkua hiljaisella hetkellä. Pyydämme siksi katsojia saapumaan paikalle hyvissä ajoin ennen alkuvihellystä.
Nähdään Bolliksella!