Suomen Cupin arvonta perjantaina

Kiffenin taival tämänvuotisessa Suomen Cupissa käynnistyy jälleen kolmannelta kierrokselta, jossa on mukana 128 joukkuetta. Vastustaja arvotaan perjantaina.

Cupin kolmas kierros on jaettu maantieteellisiin arvontakoreihin, ja Mustat Hurmurit ovat sijoitettu ykköskoriin, jossa ovat edustettuina pääkaupunkiseutu, Ahvenanmaa, Keski- ja Länsi-Uusimaa. Samassa korissa on mukana Veikkausliigasta IFK Mariehamn sekä Ykkösen joukkueet Gnistan, HIFK, KäPa ja JäPS. Kakkosesta listaa täydentävät Atlantis FC, EPS, FC Futura, FC Honka/Akatemia, GrIFK, NJS, PK-35, PPJ ja SexyPöxyt. Loput 25 korin joukkuetta pelaavat alemmilla sarjatasoilla.

Viime kaudella Kiffenin taival Suomen Cupissa alkoi KäPa Campukselta. Silloin KäPa kaatui jännittävien vaiheiden jälkeen rangaistuspotkukilpailussa, jossa voittomaalin upotti Fesal Mohamed. Seuraavalla kierroksella Leppävaaran Säterin koleissa ja kosteissa olosuhteissa FC Espoo kaatui selkein 4-0-lukemin. Kiffenin taival päättyi viidennellä kierroksella Hämeenlinnan Pullerilla, jossa kotijoukkue HJS oli selkeästi janoisempi ja marssi 16 parhaan joukkoon 2-0-lukemin. Olisiko tänä vuonna jo kotiottelun vuoro?

Seuraa Suomen Cupin arvontaa suorana perjantaina klo 13.00 alkaen VeikkausTV:ssä. FC Kiffenin arvontakori 1 arvotaan heti lähetyksen alussa.