Naistenpäivän kunniaksi julkaisemme Kiffenin naisten jalkapallotoiminnan tarinan. Naisten edustusjoukkue pelasi 1980-luvulla SM-sarjaa, ja nousu Suomen kirkkaimmalle huipulle jäi pienestä kiinni.

Naisjoukkueen kohtaloksi koitui pelaajapula, joka lopetti toiminnan kauden 1989 jälkeen. Naisten jalkapallo on silti yksi erittäin mielenkiintoinen osa Kiffenin pitkää ja vaiherikasta historiaa.

Alkutaipaleet

Kiffenin jalkapallojaoston puheenjohtajaksi tuli loppuvuodesta 1980 Tapio Hakala, joka lähes ensitöikseen neuvotteli Per ja Tuula Granrothin kanssa fuusiosta City-Pallon kanssa. City-Pallo oli naisjalkapallon uranuurtaja, joka oli tehnyt erinomaista työtä tyttöfutiksen parissa, mutta nyt se oli pudonnut SM-sarjasta. Fuusiojärjestelyllä haluttiin Kiffenille naisjoukkueen lisäksi bingo. Lopulta helmikuussa 1982 selvisi, että Kiffenillä olisi jatkossa oma naisten jalkapallojoukkue.

Palloliiton kilpailutoiminnan muutoksen seurauksena naisten SM-sarja laajentui peräti 24 joukkueen mittelöksi. Kiffen pääsi karsimaan, ja murtautuminen 24 parhaan joukkueen sakkiin tapahtui täpärästi. Kiffen onnistui viime hetkillä onnekkaasti pudottamaan KontUn – tappio olisi saattanut muodostua kohtalokkaaksi.

Kiffenin naisten ensimmäinen valmentaja oli Heikki Huttunen, joka tunnettiin myös Pallokentän aktiivina sekä erotuomarina. Joukkueen kapteeni Tuula Granroth valmensi myös tyttöjä, joista monista kehittyi pikku hiljaa huippupelaajia.

Yhdeksän kautta SM-sarjaa

Alkuvaiheessa Kiffenin jalkapallojoukkue kehittyi jatkuvasti. Joukkue säilytti SM-sarjapaikkansa, vaikka liigan joukkuemäärä supistettiin takaisin kymmeneen. Kokeneet Tuula Granroth ja Hannele Rouvinen innostuivat urallaan uuteen kevääseen, ja todennäköisesti myös joukkueen muuttuminen Kiffeniksi piti joukkueen hyvin kasassa. Junioreista kasattu naisten kakkosjoukkue KifU pelasi aluesarjaa.

Säilytetty sarjapaikka houkutteli joukkueeseen vahvistuksia. Valmentajaksi tuli nuori iisalmelainen Harri Lipponen. Myös Valtissa Suomen mestaruuden voittanut Kirsi Salminen palasi joukkueeseen. Maalivahdiksi saatiin Malmilta lupaava Anne Myllys. Kuitenkin kaikkein tärkeintä oli, että omat juniorit varttuivat. Heistä alusta saakka edustusjoukkueen mukana olivat juuri 13 vuotta täyttäneet Päivi Mantere sekä Hannele Puuskari, joka nousi jo 15-vuotiaana maajoukkueeseen. Hyvin lahjakas oli myös Anja Hellman, joka pelasi myös koripalloa Suomen maajoukkueessa. Myöhemmin Kiffen sai pelaajia aina Lappia ja Pohjanmaata myöten. Soile Ojalasta kehittyi Kiffen-vuosiensa jälkeen 59 maaottelun pelaaja, ja myös Anita Laaksonen ja ”Kipa” Salminen saivat maajoukkuetilastoihin Kiffen-merkinnän. Kiffenissä pelasivat myös ”Jauho” Weckströmin tyttäret Anne ja Niina.

Vuonna 1986 valmentajaksi ryhtyi Jyrki Ihanainen. Lipposen ja hänen välissä valmentajana oli toiminut Markku Törhönen, joka valmensi myös Kiffenin A-junioreita ja lopuksi KifUa vuonna 1986.

Pelaajapula koitui kohtaloksi

Kiffenin naisten nousu aivan kirkkaimmalle huipulle jäi pienestä kiinni. Kiffen oli esimerkiksi parhaimmistoa Helsinki Cupin vanhimpien tyttöjen sarjoissa. Joukkue ylsi lukuisiin pronssimitaleihin, mutta himoittu kulta jäi uupumaan. Kiffenin murheenkryyninä olivat esimerkiksi rangaistuspotkukilpailut, kun Kiffen venyi mestari Valtin kanssa maalittomaan tasapeliin vuonna 1983. SM-sarjassa Kiffen ylsi ilman tappioita lohkovoittoon, mutta lopulta parhaiksi sijoituksiksi jäivät viidennet tilat.

Kesken kauden 1987 Kiffen sai ensimmäisen nimenomaan naisten valmentajana tunnustetun luotsinsa, kun pestiin tarttui Tony Nyberg. Hänen valmentamanaan Kiffen oli lähellä Suomen Cupin finaalipaikkaa.

Granrothien kiinnostus Kiffenin naistoimintaa kohtaan oli jo hiipunut. Onneksi HJK:ssa vieraillut ”Kipa” Salminen palasi takaisin, ja hänen isänsä Juhani Salminen sai hankittua yhteistyökumppaniksi Ilmarisen. Joukkueen vahvistamiseksi saatiin hyvää tukea karanteeneihin.

Valmentaja Tony Nyberg jätti paikkansa syksyllä 1989, mutta toimintaa oli silti tarkoitus jatkaa. Uudeksi koutsiksi hankittiin naisten maajoukkueestakin tuttu Nils Suomalainen. Kiffenillä ei kuitenkaan ollut enää kunnolla imua, ja lisäksi monet joukkueen pelaajat vaihtoivat seuraa tai lopettivat kokonaan. HJK oli ollut välillä jakautuneena kahtia, mutta nyt sekin veti taas pelaajia puoleensa. Uusi KNF ja sitä seurannut Helsinki United haalivat nekin hyviä naisjalkapalloilijoita Kiffenin nenän edestä.

Kun Kiffenin talviharjoituksissa oli mukana vain hieman yli kymmenen pelaajaa, jouduttiin Kiffenissä myöntämään, ettei sillä ole mahdollisuutta saada pelaavaa joukkuetta kasaan. Myös juniorityö nuorten tyttöjen parissa oli uinahtanut jo edellisvuonna ilman Helsinki Cupin edustusta. Niinpä Kiffenin naisjalkapallo siirtyi ainakin toistaiseksi historiaan.

Kiffenin naistoiminnassa oli mukana lukemattomia tärkeitä henkilöitä. Heidän joukossaan muun muassa joukkueenjohtaja Toivo Lindfors sekä ajoittaiset huoltajat, kuten Seppo ”Skädä” Pitkänen, Raynold ”Dickis” Dickmann ja Olavi ”Late” Kaikkonen. Myös pelaajien vanhemmista oli usein kullanarvoista apua. Esimerkiksi Pentti Santalan pyörittämä Santapaino muun muassa teki kutsukortit Kiffenin 80-vuotisjuhliin, ja perheen Hyrylän koti majoitti joukkueen jamaikalaispelaajan.

Naiset tärkeä osa Kiffeniä

Kokonaisuudessaan naisilla on ollut merkittävä rooli Kiffenin pitkällä taipaleella, vaikka alun perin seuran jäseniksi ei hyväksyttykään tyttöjä. Jo vuonna 1909, vuosi Kiffenin perustamisen jälkeen, seuran viralliseksi nimeksi vaihdettiin Kronohagens Idrottsförening – puheenjohtaja Ragnar Wickströmin äidin pyynnöstä.

Suurinta menestystä seuran naiset ovat saavuttaneet käsipallossa, jossa Kiffen on kaksinkertainen Suomen mestari vuosilta 1992 ja 1993 sekä Suomen Cupin voittaja vuosilta 1981 ja 1992.

Historian saatossa Kiffen on aateloinut Mustaksi Hurmuriksi kaikkiaan 11 naista. Kunniajäseneksi on nimetty Päivi von Kugelgen vuonna 2018.

Teksti: Jaakko Jokilahti

Lähde: Göran Wallén, Timo Huotinen & Erkki Alaja: Mustat Hurmurit – De svarta charmörerna 1908-2008