Kiffen isännöi lauantaina Tampere Unitedia Talin jalkapallohallissa. TamU oli tyly vieras ja nappasi voiton lukemin 0-2.
Jo ottelun alusta saakka oli selvää, kuka oli kuskin paikalla. Vieraat hallitsivat mielin määrin palloa ja pysäyttivät Kiffenin vastahyökkäykset.
Ottelun ensimmäinen paikka aukeni Janar Georgille. Leikkaus sisään ja kova veto Kiffen-puolustuksen välistä kohti takayläkulmaa, mutta Niko Tervonen hoiti tilanteen nyrkkeineen. Kiffenin ensimmäinen paikka syntyi viitisen minuuttia myöhemmin vastaavanlaisesta tilanteesta Mauricio Hopsulle, mutta näytönhaluja uhkunut monivuotinen hurmuri tykitti pallon reilusti yli maalin.
Ensimmäinen tilastomerkintä nähtiin vähän yli kymmenen minuutin pelin jälkeen, kun Misael Rearte rappasi ottelun hahmoksi muodostunutta Georgia ja sai katsella keltaista.
”Misa” oli lähellä iskeä Kiffenin johtoon 25 minuutin pelin jälkeen Tejan Deenin esityöstä, mutta pallo pomppi takatolppaa hipoen ohi. Hetkeä myöhemmin Samuli Heiska riisti pallon kauas maaliltaan tulleen TamU-vahdin jaloista, mutta Heiska ajoi itsensä liian pieneen kulmaan ja veto meni selvästi ohi.
Kotijoukkue ei päässyt avausjaksolla lähemmäs maalia, mutta vieraat pistivät loppuun reilusti painetta kolmen peräkkäisen kulmapotkun muodossa.
Kiffen suoritti tauolla pari vaihtoa. Hyökkäyspäässä koko uransa pelannut Valtteri Lohi meni vasemman laitapuolustajan tontille ja Joona Tukiainen korvasi Mauricio Hopsun. ”Fisulta” nähtiin pari näyttävää nousua, mutta vain kahdeksan minuutin jälkeen Jyväskylän kasvatti joutui rikkomaan rangaistusalueelle karannutta Georgia. Erotuomari osoitti täplälle ja TamU-hyökkääjä Roope Kostiainen meni asettelemaan palloa. Tervonen aavisti oikein, mutta pallo livahti sisään.
Pelipäällä ollut Tukiainen lähetti komealla puolenvaihdolla Heiskan puolittaiseen läpiajoon oikealla laidalla, mutta ysipaidan vaikeasta asennosta lähtenyt nosto leijui yli maalin. Pari minuuttia myöhemmin Joonan oma yritys oli mennä sisään.
Vähän yli tunnin pelin jälkeen vieraat iskivät illan toisen maalin. Georg livahti vapaasti rangaistusalueelle ja sijoitti pallon vastustamattomasti etukulmasta sisään.
Kiffen ei kovasta yrityksestä huolimatta päässyt ottelun loppuhetkillä edes uhkaamaan vieraiden maalia. Sinipaitojen aktiivinen ja äänekäs puolustus voitti kaksinkamppailut kovalla prosentilla. Näin ollen Tampere United vei talvisen otteluparin nimiinsä yhteismaalein 3-2.
Seuraava harjoitusottelu pelataan ensi lauantaina Espoonlahdessa EPS:n vieraana klo 15.15.