Kiffen kärsi sunnuntaina 27.2. tappion FC Honka Akatemialle Winterliigan ottelussa lukemin 1-3. Mustien Hurmurien peli-ilme oli parantunut vaisun TiPS-ottelun jälkeen, mutta se ei riittänyt siivittämään joukkuetta pisteille.
Avausjakson jälkeen peli oli tasalukemissa 1-1. Roope Pyskänen vei espoolaiset johtoon vapaapotkusta, mutta Kiffen tuli tasoihin jakson lisäajalla, kun Mauricio Hopsu puski keskityksestä pallon verkkoon.
Toisella jaksolla Honka Akatemia ratkaisi ottelun kahdella osumalla. Voittomaali nähtiin 70. minuutilla, jolloin Benjamin Heikkinen murtautui väkisin laidalta boksiin ja Hannes Woivalinilla oli helppo työ siirtää pallo häkkiin aivan maalin edestä. Nelisen minuuttia ennen päätöstä Aleksi Tanninen laukoi päätöslukemiksi 3-1, kun rangaistusalueen sisältä lähtenyt veto kimposi Kiffen-puolustuksen kautta verkkoon.
Tallenne ottelusta on katsottavissa Kiffen TV:ssä.
Mustien Hurmurien taival tämänvuotisessa Winterliigassa jatkuu lauantaina 12.3. ottelulla GrIFK:ta vastaan.