Tasapeli Klaukkalassa

Kiffen ja NJS tasasivat pisteet Klaukkalan aurinkoisessa launtai-iltapäivässä. Mustien Hurmurien maalin iski Pyry Korhonen.

23.7. NJS – Kiffen 1-1 (0-0)

1. puoliaika

Avausjakson parhaat paikat siunaantuivat vieraille, mutta kotijoukkue sai otteen pelistä viimeistään juomatauon jälkeen.

6. minuutilla Pyry Korhosen sivuvapaapotku löysi maalin edestä 25 senttimetriä NJS-puolustajia korkeammalle nousseen Dominic Savolaisen, mutta topparin pusku lensi ristikon kautta ulos.

Ottelun alussa näkyvin pelaaja oli Mauricio Hopsu, joka jaksoi antaa kovaa painetta kotijoukkueen puolustukselle. Virtaa riitti myös maalipaikkoihin. 10. minuutilla Misael Rearte nousi läpi kohti oikeaa kaistaa ja pelasi yhteen Tejan Deenin kanssa. ”Misan” matala keskitys tavoitti Hopsun, mutta veto epäonnistui. 14. minuutilla tultin taas oikealta, tällä kertaa pallo takakulmasta ohi. 18. minuutilla Hopsu nousi itse keskeltä läpi. Löysähkö veto meni kuitenkin keskelle maalia NJS-vahti Tuukka Niemelän hyppysiin.

Miehiä, jotka osaavat ottaa rennosti ja joita ei huolet paina. Kuva: Matti Murto

Kiffenin paine ei kestänyt helteessä kauaa ja NJS otti pallonhallinnan itselleen. Tiivis puolustuspeli esti kuitenkin NJS:n maalipaikat hyvällä prosentilla. Lähellä maalia käytiin vain kahdesti. Ensin Dominic Savolainen liukui viime hetkellä rangaistusalueelle karanneen Matti Kaipion laukauksen kulmaksi. Hetki ennen taukovihellystä Kaipio oli taas asialla. Kiffen-debyyttinsä tehnyt Matias Sauramaa tuli kuitenkin hienosti maaliltaan vastaan ja peitti varmalta näyttäneen johto-osuman kulmaksi.

Selvitetyn kulmapotkun jälkeen Sauramaa avasi nopeasti. Joona Tukiainen ja Tejan Deen pelasivat yhteen, mutta Deenin tukijalka petti ratkaisevalla hetkellä ja pallo valui Niemelän syliin. Tilanne jäi avausjakson viimeiseksi.

2. puoliaika

Syyskierroksen avausottelussa nähtiin jotain tuttua kevätkierrokselta: Kiffen tuli toiselle puoliajalle täysin uudella ilmeellä.

48. minuutilla Mustat Hurmurit nousivat väkevästi vasemmalta laidalta. Entistä seuraansa vastaan näyttöhaluja uhkunut Joona Tukiainen löi liinat kiinni rangaistusalueen reunalla ja jätti pallon takaviistoon juosseelle Pyry Korhoselle, joka sijoitti pallon vastustamattomasti taka-alakulmaan. Maali oli Pyryn Kiffen-uran toinen.

Maalia lukuun ottamatta toinen puoliaika noudatteli samaa kaavaa kuin ensimmäinen; NJS hieroi palloa miten tahtoi ja keskiblokissa ollut Kiffen esti kärsivällisesti paikat.

Kiffen suoritti ensimmäisen vaihtonsa 66. minuutilla Peik Koskisen korvatessa Joona Tukiaisen vasemmalla laidalla. Penkityksestä sisuuntunut Koskinen tuli hyvällä ilmeellä sisään. Kiffen teki tuplavaihdon kahdeksan minuuttia myöhemmin. Sairastuvalta palannut hyökkääjä Samuli Heiska tuli Mauricio Hopsun tilalle ja Miska Ruokangas otti Eetu Kolun paikan kärjen takana.

Heiska ehti olle kentällä vain kolmisen minuuttia ennen maalipaikkaa. Oikealta tullut keskitys leijaili takatolpalle, mutta ”Spigen” pusku meni parikymmentä senttiä ohi.

Spige rymistelee taas. Kuva: Matti Murto

Kiffenin peli meni loppua kohti turhan rikkonaiseksi Peik Koskisen hyvistä haastoista ja laajalla säteellä liikkuneesta Samuli Heiskasta huolimatta. NJS puski keskeltä läpi ja Kiffenin keskikentän puhtaiden riistojen epäonnistuessa jouduttiin antamaan vähän vauhtia selästä. Kotijoukkue sai viimeisen kympin aikana kaksi vapaapotkua aivan rangaistusalueen reunalta. Kumpaakin meni asettelemaan Mohamed Lassoued. Ensimmäinen osui muuriin, toinen meni tolppaa hipoen ohi.

Vierailla oli myös paikkansa varmistaa vierasvoitto. Toisella lisäaikaminuutilla Peik Koskinen sitoi itseensä pitkän kuljetuksen päätteksi kasan palokärkiä ja vapautti Miska Ruokankaan. Lähietäisyydeltä kokeilemaan päässyt Ruokangas ei kuitenkaan pystynyt ohittamaan NJS-vahtia, joka torjui vedon kulmaksi.

Jatkuvat erikoistilanteet ratkaisivat lopulta ottelun. Kuudennella lisäaikaminuutilla NJS:n kulmapotku jäi pomppimaan maalin eteen, eikä Kiffen saanut purettua palloa. Vico Salminen tuikkasi pallon sisään pienen hässäkän päätteeksi ja tuomari osoitti keskiympyrään.

Kiffenin kokoonpano

Matias Sauramaa
Pyry Korhonen
Leon Pierce
Antti Korhonen
Mauricio Hopsu (74′ -> Samuli Heiska)
Eetu Kolu (74′ -> Miska Ruokangas)
Severi Murto
Misael Rearte
Tejan Deen (89′ -> Valtteri Lohi)
Joona Tukiainen (66′ -> Peik Koskinen)
Dominic Savolainen

Martin Kella
Bob Diasonama
Liam Lokake

Kooste

Kiffen palaa Bollikselle ensi torstaina, paikallispelissä vastassa PPJ.
Ottelu pelataan Bollis ykkösellä eli tekonurmella.
Tervetuloa kannustamaan Mustat Hurmurit voittoon! Kiffenin yhteistyökumppani Siistix tarjoaa alennetun sisäänpääsymaksun: aikuiset 5 € ja alle 15-vuotiaat ilmaiseksi!