Timo Huotinen on poissa

Eilen tiistaina saimme suru-uutisen, seuramme kunniapuheenjohtaja Timo Huotinen (s.28. marraskuuta 1944) nukkui pois.

Kiffen oli Timo Huotisen elämäntyö. Hän toimi seuran puheenjohtajana vuosina 1988–2007 sekä jalkapallojaoston puheenjohtajana vuosina 1978, 1980, 1991–1995, 1998 ja 2006–2007. Myöhemmin hänet nimitettiin seuran kunniapuheenjohtajaksi. Kiffen aateloi hänet Mustaksi Hurmuriksi #47 ja palkitsi hänet muun muassa Kiffenin kultamerkillä (1983).

Timo Huotinen teki suurimman osan työurastaan Suomen Tietotoimistossa. STT:n urheilutoimituksessa hän työskenteli 1965–1981 ja uudestaan vuodesta 1990 vuoteen 2007. Urheilutoimituksen esimies hän oli 1970–80. Vuosina 1985–90 hän työskenteli Savon Sanomien ja Turun Sanomien urheilutoimittajana Helsingissä. 1980-luvun alkuvuodet Huotinen toimi päätoimittajana aikakaus- ja sarjakuvalehtialalla. Urheilutoimittajana hän raportoi 12 olympialaiset vuosina 1968–2000. Kesäolympialaisissa hän työskenteli viidesti: Mexico City 1968, München 1972, Montreal 1976, Moskova 1980 ja Sydney 2000. Talviolympialaisiin hän on osallistunut seitsemästi: Grenoble 1968, Sapporo 1972, Innsbruck 1976, Lake Placid 1980, Albertville 1992, Lillehammer 1994 ja Nagano 1998. Viime vuosinaan STT:ssä Huotinen kirjoitti erityisesti liikuntapolitiikasta ja alan kansalaistoiminnasta.

Huotisen rakkaus Kiffeniin syttyi jo vuonna 1953, kun hänen enonsa vei hänet Mustien Hurmurien SM-sarjaotteluihin Bollikselle. Kaksi vuotta myöhemmin Huotisella oli kunnia todistaa Kiffenin toistaiseksi viimeistä jalkapallon Suomen-mestaruutta. Myöhemmin 1960-luvun alussa hän alkoi viihtyä myös Kiffenin käsipallo-otteluissa, kun partiokaveri Kimmo Roos liittyi joukkueeseen. Työt Kiffenissä Huotinen aloitti vuonna 1973, jolloin hän ryhtyi seuran sihteeriksi. Siitä alkoi vuosikymmenien uurastus Mustien Hurmurien parhaaksi.

Huotisen merkitys Kiffenille on mittaamaton. Erkki Alaja sanoi uskovansa, että ilman Huotisen panostuksia Kiffeniä tuskin olisi enää olemassa. Pelimies-omaelämäkerrassaan Atik Ismail puolestaan tituleeraa Huotista ”Mr. Kiffeniksi”.

Koko Kiffen-perhe ottaa osaa Timon läheisten suruun ja muistaa seuran kunniajäsentä lauantain 115-vuotisjuhlaottelussa pelaamalla surunauhoin. Ottelu aloitetaan myös Timon muistoa kunnioittavalla hiljaisella hetkellä.