Tukiainen ja Hakala jatkavat valmennuksessa

Kiffen ja viimeiset kolme kautta edustusjoukkuetta luotsannut Mako Tukiainen ovat sopineet kauden 2022 valmennuksesta. Näin ollen Tukiainen aloittaa jälleen yhden kauden Kiffenin penkin takana.

– Hienoa, että vaikea sarjakausi saatiin vedettyä lopulta läpi arvosanalla ok+, parempaankin olisi ollut mahdollisuus. Valitettavasti vain loukkaantumiset sotkivat pahasti alkukautta. Ensi kauden valmistautumisessa tullaan kiinnittämään hieman enemmän fyysisen kunnon harjoitteluun. Toivon, että runko pysyisi hyvin kasassa ja saataisiin hankittua muutama täsmävahvistus parille kriittiselle pelipaikalle. Sen jälkeen uskon, että joukkue on valmis taistelemaan vieläkin korkeimmista sijoista kuin viime kausina, Mako lausuu.

Kiffenin toiminnanjohtaja Janne Wikman kommentoi Tukiaisen jatkoa.

– Makolla on alla kaksi haastavaa kautta, kun pandemia sekoitti totaalisesti sarjaan valmistautumisen kriittisessä vaiheessa. Ensimmäinen kausi oli vielä joukkueen opiskelua, toisena kautena Kiffen oli pitkään mukana kärkikahinoissa ja mennyt kausi oli sitten aivan omanlaisensa. Nyt toivotaan, että joukkue saisi valmistautua rauhassa kauteen eikä tarvitsisi olla koko ajan miettimässä että mitä keksitään ensi viikon kalenteriin. Töölönlahden sorsat alkoivat käydä pojille jo hieman tutuiksi viime talvena.

– Kävimme pitkät keskustelut Makon ja edustusjoukkueen managerin Kimmo Silventoisen kanssa ja löysimme aika helpolla yhteiset suuntakuviot koskien ensi kautta. Näiden pohjalta aloitamme nyt kartoittamaan muita palasia valmennusorganisaatioon, sekä tietenkin keskustelemme Kiffenin viime kauden pelaajien kanssa tulevaisuuden suunnitelmista. Valmennustiimiin on tulossa vielä kaksi lisävahvistusta, toinen valmentaja ja maalivahtivalmentaja. Heidän rekrytointiprosessi on parhaillaan käynnissä ja tällä viikolla haastattelemme muutamaa kiinnostavaa vaihtoehtoa. Uskomme että voimme tiedottaa asiasta lisää vielä marraskuun aikana, Wikman toteaa.

Ensi kauden valmennustiimissä jatkaa myös pitkän linjan Kiffen-ikoni Jari ”Kille” Hakala. Kille tuli mukaan Kiffeniin pelaajana vuonna 1979, minkä jälkeen hän on jatkanut pitkää uraansa Mustissa Hurmureissa valmentajana. Kille on aateloitu Kiffenin kunniajäseneksi vuonna 2015 sekä Mustaksi Hurmuriksi nro 69. Valmennustiimin tukena toimii myös ensi kaudella Kiffenin omaa juniorituotantoa oleva huoltaja Teemu Itkonen.