Uusia Mustia Hurmureita aateloitu

Kiffenin 115-vuotisjuhlagaalassa kaikkiaan kahdeksan uutta henkilöä aateloitiin Musta Hurmuri -arvonimellä.

Musta Hurmuri on tehnyt jotain arvokasta Kiffenin hyväksi sekä toiminut Kiffenissä urheilijana, valmentajana, johtajana tai muissa tehtävissä erityisen ansiokkaasti seuran tarkoitusperien hyväksi. Musta Hurmuri on toiminnallaan osoittanut aitoa ja pitkäjänteistä Kiffen-henkeä. Mustaksi Hurmuriksi valitulle luovutetaan arvonimestä kertova kunniakirja.

Uudet Mustat Hurmurit

Keilailu:
116 Markku Kannuksela
117 Tommi Inkeroinen
118 Kari Nurmi

Käsipallo:
119 Ville Mälkönen
120 Miikka Halmajärvi

Jalkapallo:
121 Claus Lindström
122 Ville Ruoko
123 Teemu Itkonen

Claus Lindström (vasemmalla) edusti Kiffeniä jo juniorivuosinaan, ja pelaaminen on jatkunut pitkään seuran ikämiehissä. Tänä vuonna Cladesta tuli FC Kiffenin uusi puheenjohtaja isänsä Henrik Lindströmin siirrettyä soihdun hänelle.

 

Ville Ruoko pelasi pitkään Kiffenin edustusjoukkueessa, minkä jälkeen hän on ollut aktiivinen niin seuran kakkosjoukkueessa kuin ikämiehissäkin. Vetänyt Kiffenin liikuntakerhoa lapsille. Kuluvasta vuodesta lähtien mukana myös FC Kiffenin hallituksessa.

 

Teemu Itkonen kävi läpi Kiffenin junioripolun. Sen jälkeen toiminut edustusjoukkueen huoltajana vuodesta 2012 lähtien. Kiffen-ikoni toisessa polvessa, isä Petri Itkonen on Musta Hurmuri nro 86.

Onnittelut palkituille!

Kuvat: Juke Luoma