Vahva esitys palkittiin vierasvoitolla Pukinmäestä

Kiffen jatkoi viime sunnuntain JIPPO-voiton reseptillä: vahvan puolustuspelin kautta vastahyökkäyksiä ja tehokasta viimeistelyä. Mustien Hurmurien maaleista vastasivat Cheikh Toure, Joona Tukiainen sekä Tejan Deen.

11.6. Atlantis FC – Kiffen 0-3 (0-0)

1. puoliaika

Kotijoukkue aloitti räväkästi. Mauro Severinon tempokuljetukselle ei löytynyt pysäyttäjää, mutta keskityksen tielle syöksyi sairastuvalta palannut Kiffen-toppari Dominic Savolainen. Atlantis sai pari kulmaa perätysten, mutta niistä ei aiheunut ongelmia “Dominatorin” hallitessa jatkuvasti ilmatilaa.

7. minuutilla Kiffen sai Antti Korhosen lähettämästä kulmasta vaaratilanteen. Atlantis-puolustuksen purkupallo jäi pomppimaan maalin sivustalle, mutta Peik Koskinen epäröi sekunnin liian pitkään, eikä palloa saatu maalille.

Ottelun alkuvartti oli Atlantiksen hienoista hallintaa, mutta peli oli erittäin tarkkailevaa. Kiffen tyytyi olemaan matalassa blokissa, mutta se näytti kelpaavan Kiffen-valmennukselle, joka oli tehnyt taustatyönsä punapaitaisten pallonhallinnan ongelmakohdista.

Ensimmäinen varoitus nähtiin 23. minuutilla Fesal Mohamedin ottaessa keltaisen vanhaa seuraansa vastaan. Muita tilastomerkintöjä ei avausjaksolla nähty. Mustat Hurmurit pääsivät peliin mukaan Atlantiksen päätyessä hätäisiin ratkaisuihin Kiffenin keskikentän peittäessä syöttösuunnat kurinalaisesti.

38. minuutilla Kiffen oli lähellä mennä johtoon. Tejan Deen laittoi rangaistusalueen oikeassa reunassa Atlantis-puolustajat sekaisin kääntelyillään ja pisti matalan keskityksen maalinedustalle. Pallo pomppi Pukinmäen urheilupuiston epätasaisella nurmella Atlantis-topparien ulottumattomiin takatolpalle, josta Peik Koskinen tykitti sivuverkkoon.

2. puoliaika

Kiffen suoritti toisen puoliajan alussa kaksi vaihtoa. Misael Rearte korvasi Fesal Mohamedin ja Cheikh Toure Bob Diasonaman. Vaihto ei muuttanut vain Kiffenin formaatiota, vaan koko pelin kuvan. Kärjessä aloittanut Mauricio Hopsu siirtyi kymppipaikalle ja Toure luonnollisesti piikkiin. Ei mennyt kuin nelisen minuuttia, kun vaihtomies iski.

Tejan Deen hankki kulman. Antti Korhonen meni tuttuun tapaan asettelemaan palloa. Korkea pallo tippui suoraan maaliviivalle Tourelle, joka ohjasi pallon sisään. Maalissa Dominic Savolainen peitti Atlantis-vahti Joni Niemen näkyvyyden, joten Cicolle ei jäänyt muuta vaihtoaehtoa kuin pistää peliväline sisään. Maali oli Cicon kauden ensimmäinen, eikä varmasti viimeinen.

Tunnin pelin jälkeen Cicon polvi näytti vääntyneen kontaktin ulkopuolella ja Kiffen joutui pelaamaan tovin vajaalla polven teippauksen ja kunnon testaamisen ajan. 67. minuutilla Touren oli lopulta pakko jättää kenttä, joten tilalle hälytettiin ysipaita Samuli Heiska.

69. minuutilla Atlantiksen Niklas Jokiniemi joutui rikkomaan keskeltä läpi karannutta Tejan Deeniä varoituksen arvoisesti. Hetkeä myöhemmin Peik Koskinen oli erittäin lähellä tuplata vieraiden johdon. 23 metristä lähtenyt kaareva pallo pomppasi yläriman kautta maaliviivalle ja sieltä takaisin maalin eteen Samuli Heiskalle, mutta jälkitilanteesta liputettiin rike Kiffenille.

Viisi minuuttia myöhemmin Atlantis oli lähellä tasoittaa. Charles Katashira nousi vasemmalta rangaistusalueen sisään. Niko Tervonen selvisi säikähdyksellä kovan vedon kilahtaessa etutolppaan.

Kiffen suoritti vaihdon seuraavasta katkosta Peik Koskisen jättäessä kentän ja flunssasta parantuneen Joona Tukiaisen tullessa Koskisen tilalle vasempaan laitaan. Tukiainen ei ehtinyt olla kentällä kuin alle viisi minuuttia ennen kuin helähti. Joona pisti ensin Atlantis-puolustaja Shadrak Makengolta puikot päätyrajalla ja ajoi rangaistusalueelle, mutta muut Atlantis-pakit tulivat apuun. Pyry Korhonen katkaisi Makengon purkupallon ja syötti takaisin Tukiaiselle. Joona kääntyi rangaistusalueen reunalla ja laukoi. Makengo ehti pistää jalkaansa väliin, mutta se koitui kohtalokkaaksi ratkaisuksi. Atlantis-vahti ei ehtinyt reagoimaan kimmokkeeseen ja pallo leijui putoavana lehtenä takanurkkaan. Maali oli vauhdikkaan laitahyökkääjän ensimmäinen Kiffen-paidassa.

Atlantis näytti toisen maalin jälkeen maansa myyneltä, eikä takaa-ajosta tullut enää mitään. Siitäkin huolimatta, että Samuli Heiska sai kolhua ja Kiffen joutui pelaamaan vaihdot käytettyään loppupelin vajaalla.

Varsinaisen peliajan loppuhetkillä Rasmus Ruismäki pisti millintarkan läpisyötön Tejan Deenille. Deen ei epäröinyt, vaan sijoitti pallon tyylikkäästi taka-alanurkkaan.

Ottelun jälkeen Dominic Savolainen kertoi tunnelmiaan dominoivan esityksen jälkeen. Helppo paluu pelikentille?

– Helppoja pelejä ei Kakkosessa olekaan. Derbypeleissä on kyllä erityisen hauskaa. Puolustettiin erittäin hienosti ja tehtiin pari hienoa maalia!

Savolainen on kärsinyt loukkaantumisista, edellisestä pelistä ehti vierähtää yli kuukausi. Topparilla on yksinkertaiset tavoitteet loppukauden suhteen.

– Nollapelejä, pisteitä ja henkilökohtaisella tasolla tietenkin toiveissa lisävastuu.

Kiffenin hyökkäysosasto koki tänään kovia, mutta Dominicia ei huoleta mahdolliset poissaolot ensi perjantaina.

– Ei ole väliä, kuka on kentällä. Meillä on aina siellä 11 jätkää, jotka pistävät kaiken likoon!

Kiffenin kokoonpano

30 Niko Tervonen
2 Pyry Korhonen
3 Leon Pierce
5 Antti Korhonen
6 Fesal Mohamed
10 Mauricio Hopsu
13 Bob Diasonama
17 Tejan Deen
18 Peik Koskinen
22 Dominic Savolainen
24 Rasmus Ruismäki

1 Matias Sauramaa
9 Samuli Heiska
11 Eetu Kolu
16 Misael Rearte
21 Jere Pulkkinen
27 Cheikh Toure

Kooste

Kiffen palaa ensi perjantaina Bolliksen luonnonnurmelle, vastaan asettuu Futura Porvoosta. Ottelu alkaa klo 19.00. Tervetuloa kannustamaan Mustat Hurmurit voittoon!