Voitokas kenraaliharjoitus Espoonlahdessa — EPS kukistui 4-2

Harjoituskauden päätösottelu EPS:aa vastaan Espoonlahdessa päättyi Kiffenin makoisaan 4-2-vierasvoittoon. Maalintekijöinä kunnostautuivat kahdesti osunut Daniel Åkerlund, Mauricio Hopsu ja Riku Heinonen.

Tasaisella avausjaksolla EPS siirtyi ensin johtoon, kun maalinedushässäkästä pallo toimitettiin ohi Niko Tervosen. Puoliajan lopulla Kiffen kuitenkin iski kaksi osumaa saman kuvion päätteeksi. Molemmat osumat viimeisteli kliinisesti Daniel Åkerlund, ja keskitykset antoi oikealta laidalta tuttuun tapaan Tejan Deen.

Toisen jakson alku oli Kiffeniltä vahvaa pelaamista. Eetu Kolun upeasta pystysyötöstä Mauricio Hopsu pääsi karkuun, laukoi pakin jalan kautta tolppaan ja oli ensimmäisenä siirtämässä paluupallon verkkoon. Tänään topparin paikalla pelannut Riku Heinonen punnersi hetken päästä kulman jälkitilanteesta lukemat jo 1-4:een.

Onnistumiset kentällä ruokkivat Kiffenin itseluottamusta ja näyttävät syöttökuviot päätyivät poikkeuksetta omille pelaajille. Pian Kiffen vaihtoi ryhmityksen 3-5-2:een, kun kentälle tulivat kärkipelaajat Cheikh Toure ja Samuli Heiska. Taktiikka ei kuitenkaan toiminut toivotusti, ja kotijoukkue alkoi päästä peliin uudelleen mukaan.

EPS kavensi lukemat näppärän kuvion päätteeksi 2-4:een, kun noin vartti oli pelaamatta, ja samalla vesittyi maalinsuulle vaihdetun Martin Kellan nollapeli. EPS sai osumasta vielä pientä hallintaa loppuun, mutta isompaa hätää Kiffenillä ei ollut. Maaleja ei enää nähty.

Kiffenin ottelua leimasi tehokas viimeistely ja hieman huolimaton puolustaminen. Esitys oli kuitenkin positiivinen siihen nähden, että sivussa oli esimerkiksi kolme topparia.

Nousujohteisesti sujunut pre season on hyvä päättää kolmen pelin voittoputkessa. Seuraavaksi Kiffen kohtaa Suomen Cupin kolmannen kierroksen ottelussa Käpylän Pallon. Ottelu pelataan KäPa Campuksella keskiviikkona 13.4. klo 19.00.